FI / EN
X
X

Vuoden Huiput -näyttely Habitaressa

Näyttely 6.9.2018

Vuoden Huiput -näyttely on ensikertaa mukana Habitare-tapahtumassa 12.–16.9.2018. Näyttelyssä ovat esillä Vuoden Huiput 2017 -kilpailussa palkitut työt. 

Vuoden Huiput -näyttelyn toteuttaa Made by Choice ja näyttelyarkkitehtuurista vastaa palkittu suunnittelija Hanna Anonen. Näyttelyn visuaalisuus noudattaa suunnittelutoimisto Aivanin Vuoden Huiput 2017 -tapahtumalle tekemää ilmettä.

”On hienoa saada visuaalinen viestintä ja mainonta Vuoden Huippujen kautta samalle areenalle Habitareen muun muotoilun kanssa. Kävijöille on varmasti mielenkiintoista nähdä palkitut luovan suunnittelun työt erilaisessa ympäristössä”, iloitsee Hanna Anonen. Grafia on halunnut tuoda viime vuodet vaihtuvissa paikoissa nähdyn Vuoden Huiput -näyttelyn tällä kertaa osaksi suurta yleisötapahtumaa, jossa se voi saavuttaa uusia kävijöitä.   

Näyttelyn avajaisia vietetään ensi keskiviikkona 12.9. klo 17–20. Avajaisia edeltää keskustelu ”Aitoa etsimässä – luova suunnittelu vuonna 2018” Habitaren Arena-lavalla klo 16–17. Keskustelemassa on Vuoden Huiput 2017 -kilpailun tuomareita sekä voittajia. Mukana konseptisuunnittelija Milla Kokko (HEISchools), luova johtaja Jannis Mavrostomos (Ryhmä Creative), pääsuunnittelija Mikko Reponen (Werklig) sekä graafinen suunnittelija & kuraattori Tuija Tarkiainen (TypoCraftHelsinki). Keskustelun moderoi Mikko Hakkarainen (Miltton Creative).


Tervetuloa Vuoden Huiput 2017 -näyttelyn avajaisiin ke 12.9. klo 17–20 sekä avajaisia edeltävään keskusteluun Habitaren Arena-lavalla klo 16–17! 


Näyttelyn aukioloajat:
Ke 12.9. klo 12-20
To 13. – pe 14.9. klo 10-19
La 15. – su 16.9. klo 10-18

Paikka:
Osasto 6m2, Messukeskus
Messuaukio 1

X Sulje