Kaikki ajankohtaiset

Schick Toikan Other Words Designmuseossa

Schick Toikan Other Words Designmuseossa

Vuoden Graafikko 2020 Schick Toikan Other Words -näyttely avautuu Designmuseon Galleriassa 1.6. ja on avoinna 23.8.2020 saakka.

”Mikä yhdistää tämän hetken palkituimpia ja kiinnostavimpia graafisen suunnittelun töitä? Niissä on kaikissa käytetty Schick Toikan fontteja.” Näin totesi Vuoden Graafikko -tuomaristo valitessaan kirjainmuotoilustudio Schick Toikan Vuoden Graafikoksi 2020.

Schick Toikan asiakkaita ovat niin Flow Festival, New York Times, Sennheiser, Nike kuin Vogue. Merkittävien asiakkaiden lisäksi Schick Toikka on tehnyt yhteistyötä myös merkittävien nimien, kuten suunnittelija Mirko Borschen ja taiteilija Nora Turaton kanssa.

Lauri Toikka (s. 1984) ja Florian Schick (s. 1982) tekevät tiivistä yhteistyötä, vaikka ovat harvoin samassa maassa. Toikka ja Schick tapasivat opiskellessaan Haagissa Hollannissa vuonna 2009. Aluksi kirjainmuotoilustudio perustettiin vuonna 2010 Berliiniin, sittemmin Lauri Toikka on asettunut Helsinkiin ja Florian Schick asuu edelleen Berliinissä.

Suunnittelijakaksikon palkintonäyttelyssä Designmuseon Galleriassa nähdään eri alojen taiteilijoiden ja suunnittelijoiden kanssa tehtyjä yhteistyöprojekteja, joissa studion fontteja hyödynnetään visuaalisesti sekä käsitteellisesti oivaltavin tavoin. Mukana on aikaisemmin valmistuneita töitä sekä näyttelyyn varta vasten tehtyjä teoksia.

Fontti muuttuu merkitykselliseksi vasta kun muut alkavat sitä käyttämään”, toteavat Schick ja Toikka. Näyttelyn nimi Other Words viittaa myös tähän ajatukseen. ”Vasta muiden tuottamat sanat tekevät kirjainsuunnittelijan työstä tarkoituksellisen.”

Näyttelyssä esillä olevia teoksia yhdistää monimuotoisuus. Ne ilmenevät kirjainmuotoiluun erikoistuneen kirjoittaja Florian Hardwigin mukaan tekniikoiden, materiaalien ja lähestymistapojen runsautena.

Joskus Schick Toikan suunnittelema fontti on osa taideteosta, installaatiota tai visuaalista identiteettiä. Toisinaan kirjaimen muoto toimii lähtökohtana täysin uudelle tulkinnalle, jonka lopputulos on esimerkiksi julistesarja. Tilalliset esineet, kuten veistokset, avaavat tuoreita näkökulmia tekemällä fonteista kolmiulotteisia. Kokeelliset ääniteokset puolestaan tutkivat kirjoitetun ja puhutun kielen yhteyttä”, selventää Hardwig.

Näyttelyssä ovat mukana: Veera Ala-Vähälä, Hanna Anonen, Sabo Day, Deutsche & Japaner, Juho Huttunen, Antti Kekki, Kalle Korhonen, Saku Kämäräinen, Tuomas A. Laitinen, Ari-Pekka Leinonen, Ville Luoma-aho, Maziyar Pahlevan, Jouko Saastamoinen, Tsto, Nora Turato, Pavla Zábranská. 

Näyttelyn arkkitehtuurista vastaa näyttelyarkkitehti Hanna Anonen.

Visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestön Grafian Vuoden Graafikko -palkinto jaetaan vuosittain ansiokkaasta ja tuloksellisesta työskentelystä graafisen suunnittelun alueella tai muusta toiminnasta suomalaisen graafisen suunnittelun tason ja arvostuksen kohottamiseksi.

 

Valokuva: Juho Huttunen

Lisää ajankohtaisia

Katso kaikki