Kaikki ajankohtaiset

Kirjasuunnittelijat esittäytyvät

Kirjasuunnittelijat esittäytyvät

Kuinka tiivistää kokonainen romaani yhdeksi kuvaksi, miten luoda kirjoille tunnistettava sarja-asu? Onko kirjan kannen aina tärkeää huutaa suureen ääneen vai voisiko joskus toimia hiljaisempi tyyli? Näihin kysymyksiin voi löytää vastauksia kirjasuunnittelijoiden terveisistä.

Kolmentoista syksyllä ilmestyvän kirjan väliin on kätketty yllätysterveisiä suomalaisilta kirjagraafikoilta. Lyhyissä kirjeissä kirjojen visuaaliset suunnittelijat avaavat työtään ja tarjoavat kurkistuksen siihen, miten kyseinen kirja on paketoitu tunnistettavaksi, houkuttelevaksi ja tarinaa palvelevaksi kokonaisuudeksi.

Kirjoja suunnittelevat graafikot ovat kirja-alan taustavaikuttajia. Lukijat saattavat tuntea heitä nimeltä, sillä suunnittelijat usein allekirjoittavat suunnittelemansa kannet omalla nimellään. Kirjat ovat käyttöesineitä, mutta joskus niistä tulee myös keräilykappaleita. Joskus kirja ostetaan kiinnostavan ulkoasun perusteella, toisinaan äänikirja erottuu puhelimen ruudulta iskevän kansikuvan vuoksi.

Käännöskirjoja puolestaan usein tehdään sopivammaksi suomalaisen lukijan makuun. Ja kuten sanonta ei ole kirjaa kansiin katsominen kertoo, aika ajoin kannen suunnittelu ei mene ihan nappiin. Kaikki tämä kuuluu ammatin kirjoon.

”Kirjasuunnittelijoiden omat perheenjäsenetkään eivät aina tiedä, mitä ihmettä me teemme työksemme. Terveiset kirjasuunnittelijalta -kampanja pyrkii kertomaan ammatista ja suunnitteluajattelusta lukevalle yleisölle, kirjaihmisille”, kertoo kampanjan ideoinut Kirjasuunnittelijoiden killan vetäjä Piia Aho. Tänä syksynä terveisiä on niin kotimaisten kuin käännösromaanien välissä, myös muutama nuortenromaani ja yksi tietokirja on saanut omansa. Terveisiä on kunkin kirjan ensimmäisen 1000 kappaleen välissä. Kirjailijat ja kustantamot ovat lähteneet kampanjaan ilolla mukaan.

Kirjasuunnittelijoiden kilta on yksi Grafian killoista ja se on perustettu vuonna 2019. Kirjamuotoilu on perinteikäs, mutta ajassa kiinni oleva ala. Kirjasuunnittelijoita työskentelee sekä in-house-suunnittelijoina kustantamoissa että freelancereina. Tavoitteenamme on kustantamorajoja ylittävän yhteisen innostavan tekemisen lisäksi kasvattaa lukevan yleisön tietoisuutta kirjasuunnittelusta. Järjestämme alaan liittyviä tilaisuuksia, sekä pienimuotoisempia tapaamisia ja koulutusta killan jäsenille.

Kampanjaan osallistuvat kirjat ja suunnittelijat:

  • Hanna Ryti, Eron kuvia, Siltala (Siltala), suunnittelija M-L Muukka
  • R&R, Vainajat eivät vaikene (Siltala), suunnittelija Elina Warsta
  • Kim Thuy, em – rakasta: (Gummerus), suunnittelija Sanna-Reeta Meilahti
  • Kira Poutanen, Surun kartta (WSOY), suunnittelija Satu Kontinen
  • Miki Liukkonen, Elämä: esipuhe (WSOY), suunnittelija Jussi Karjalainen
  • Dess Terentjeva, Ihana (WSOY), suunnittelija Riikka Turkulainen
  • Suvi Ratinen, Omat huoneet – Missä naiset kirjoittivat vuosisata sitten (Tammi), suunnittelija Emmi Kyytsönen
  • Leena Lehtolainen, Ilvesvaara (Tammi), suunnittelija Timo Numminen
  • Tuula Kallioniemi, Mopoautolla mun prinssini saapuu (Otava), suunnittelija Päivi Puustinen
  • Jenni Pääskysaari, Mielen maantiede (Otava), suunnittelija Piia Aho
  • Heidi Köngäs, Siivet kantapäissä (Otava), suunnittelija Anna Lehtonen
  • Asta Olivia Nordenhof, Löysää rahaa (Teos), suunnittelija Eevaliina Rusanen
  • Veera Antsalo, Fernanda (Teos), suunnittelija Jenni Saari

Kaikki terveiset julkaistaan elokuun aikana myös Kirjasuunnittelijoiden killan Instagramissa @kirjasuunnittelijoidenkilta #terveisetkirjasuunnittelijalta

Lisää ajankohtaisia

Katso kaikki