FI / EN
X
X

Grafian kohdeapuarahat 2021

Apuraha 18.10.2021

Grafia jakoi Kopiosto-korvauksia visuaalisen viestinnän alan hankkeisiin.  

Elokuun lopussa päättyneeseen Grafian kohdeapurahahakuun tuli 135 hakemusta ja haettu apurahasumma oli 517 902 euroa. Apurahoja jaettiin nyt 36 kohteelle, yhteensä 73 480 euroa. Apurahat maksetaan Kopioston kopiointikorvauksista. Apurahatyöryhmään kuuluivat Sasu Haanpää, Saana Hellsten, Maikki Rantala, Caroline Suinner ja Kuisma Väänänen. 

Tällä kertaa jaossa oli kohdeapuraha hankkeen kuluihin. Valitettavan moni hakemus ei täyttänyt hakukriteereitä. Monta hyvää hakemusta, joissa oli haettu työskentelyapurahaa, jouduttiin hylkäämään. Apurahatoimikunta kannustaa hakemaan työskentelyapurahaa hyville hankkeille Grafian kevään 2022 työskentelyapurahahaussa.

Apurahatyöryhmä painotti vuoden 2021 päätöksessään visuaalisen viestinnän suunnittelun projekteja ja yhteyttä Grafian edustamaan alaan. Hakemuksissa näkyivät korona-ajan vaikutukset, ja apurahaa haettiin pääasiassa omiin henkilökohtaisiin projekteihin. Apurahatoimikunta olisi toivonut näkevänsä enemmän selkeitä kannanottoja, kokeellisuutta ja alaa ravistelevia hankkeita.

Grafian kiltojen toiminta-avustukset jaetaan nyt ja jatkossa suoraan hallituksen päätöksellä. Kiltojen avustukset ensi vuodelle ovat yhteensä 19 000 euroa.

 

Myönnetyt Grafian kohdeapurahat 2021:

 

Ali Al-Saffu: NORMAALII-elokuvan jälkituotannon ja levityksen kuluihin 3000 €  

Anna-Stiina Korhonen: Näyttelyn kuluihin 2000 €      

Antti Grundsten: Pieces of Hope -näyttelyn ja tapahtuman kuluihin 2000 €         

Athanasía Aarniosuo: Chance Meetings -sarjakuva-albumin julkaiseminen 1800 €                   

Eero Heikkinen: Tuloskulmia-näyttely Urheilumuseossa 500 €

Elina Cajan-Nikkinen: Omien kuvitustöiden verkkokauppa ja julistetulostus 650 €

Hanna Anonen: Näyttelyjulkaisun painokustannuksiin 2500 €

Hanna Valle: myosclub.online – MYÖS-kollektiivin verkkosivujen kuluihin, 1600 €

Hannakaisa Pekkala: UU Marketin visuaalisen identiteetin uudistus                     2000 €

Harri Filppa: Sarjakuvanäyttelyn kuluihin 650 €

Henna Tyrväinen: Katutaiteen ja muotoilun yhdistävä kollektiivinen tarraprojekti 1500 €

Heta-Linnea Kovanen: Itämeren punalevät - kangaskuosimalliston kuluihin 630 €

Ilkka Saastamoinen: Valokuvakirjan suunnittelu- ja painokulut 3000 €

Inka Bell: Vanhalla Offset-koneella toteutettuun teossarjaan 5000 €

Jaakko Pallasvuo: Kirjoittamisen ja maalauksen suhdetta käsittelevän kokeellisen kirjan painokustannuksiin 1500 €

Joonas Jansson: Kaiho-kirjan painokustannusten kattamiseen 2000 €

Juha Helminen: Valokuvakirjan painokuluihin 3000 € 

Jussi Jokinen: Algoritmeja, legoja ja askelmoottoreita – innovatiivisen esikoisnäyttelyn tuotanto 3500 €

Kati Vuorento: Markiisitar ja rakkauden vuosi – kuvitettu tarinallinen kalenteri vuodelle 2023 3000 €

Malin Gustafsson: Personal Structures 2022 -näyttelyn kuluihin 2000 €

Marianne Kurki: HARHAHAHA: Visuaalinen huvipuisto - ilon tuottaminen interaktiivisen taiteen konseptissa 750 €

Markus Grönlund: Torso-lehden julkaisukustannuksiin 2000 €

Mikko Rasila: Il Adore -valokuvakirjan valmistaminen 3000 €

Minjee Kim: SEESAW - publication about living on Suomenlinna 1000 €

Otto Rummukainen: Jossu – Suomen sweetheart -sarjakuvajulkaisun kuluihin 2500 €

Paavo Kässi: Tuli & Savu -runouslehden painokustannuksiin 5000 €

Payam Abdolsamadi: Soolonäyttely 2500 €

Petri Tuovinen: International Helsinki Letterheads 2022 Meet – kansainvälinen kylttimaalaustapahtuma 1500 €

Piia Kristiina Hänninen: "Riposo" (London air) taidemaalausprojekti ja näyttely 2000 €

Risto Kujanpää: Typografia – Vallan Väline 2400 €

Sanna Hellikki Turunen: Ilojen puutarha -julkaisun painatus 1800 €

Shia Conlon: Almanac: Journal of Queer & Trans poetics 3000 €

Terhi Adler: Plant Kingdom -näyttely 1200 €

Veera Kortelainen: Umami-kriittinen ja umami-opportunistinen näkökulma visuaalisessa suunnittelussa - kirjallinen ja visuaalinen tutkimus 1500 €

Viivi Turunen: Moments after therapy -näyttelyn kulut 500 €         

Ville Korhonen: Julistesarjan painokuluihin 1000 €     

X Sulje