Kaikki ajankohtaiset

Vuoden karikatyyppi on Heikki Kinnunen

Vuoden karikatyyppi on Heikki Kinnunen

Kinnunen valitsi näyttelystä itselleen Teppo Järven tekemän karikatyyrin. 

Veteraaninäyttelijä Heikki Kinnunen teki comebackin valkokankaalla esittämällä Suomen kansan rakastamaa Mielensäpahoittaja-hahmoa vuoden 2018 suosituimmassa kotimaisessa elokuvassa. Kinnusella on pitkä ja merkittävä ura näyttelijänä teatterissa, televisiossa ja elokuvissa. Vuoden karikatyypiksi valittu Heikki Kinnunen osaa, Skarppien perustelujen mukaan, välittää jo pelkällä silmän pilkahduksella syvällisen huumorin ja läsnäolon tunteen.

Skarpit on Grafian alainen karikatyristien ja pilapiirtäjien kilta. Vuoden karikatyyppi -nimitys on kunnianosoitus, joka myönnetään suomalaiselle julkisuuden henkilölle, joka on hahmona positiivinen ja kasvoiltaan mielenkiintoinen piirrettävä. Vuosinäyttelyssä on esillä killan jäsenten omia näkemyksiä Vuoden karikatyypistä. Kinnunen valitsi näyttelystä itselleen Teppo Järven toteuttaman karikatyyrin. 

Aiemmat Vuoden karikatyypit ovat olleet Sofi Oksanen, Jutta Urpilainen, Timo Soini, Jörn Donner, Ismo Leikola, Jarkko Nieminen, Sauli Niinistö ja Jan Vapaavuori

Retrospektiiviset Skarpit -näyttely  

Skarpit järjestää kymmenennen vuosinäyttelynsä Kaapelitehtaan Valssaamossa Helsingissä 16.1.–28.1.2019. Esillä on lähes 80 työtä 16 eri taiteilijalta. Mukana on Skarppien parhaita paloja, karikatyyrejä ja pilapiirroksia kymmenen vuoden ajalta sekä karikatyyrit kaikilta taiteilijoilta Vuoden karikatyypistä Heikki Kinnusesta. 

Näyttelyn taiteilijat: Satu Cozens, Teppo Järvi, Juha Kalliolahti, Erkki Kangas, Kerberos, Jorma Lampela, Eric Leraillez, Janne Markkanen, Tero Mäkelä, OlliBull, Kimmo Pälikkö, Pasi Rahikainen, Elina Rajala, Juha Sihto, Heimo Suomalainen sekä Miki Wallenius.

 

Kaapelitehdas, Valssaamo

Avoinna 16.–28.1.2019 joka päivä klo 11–19, vapaa pääsy.

Näyttelyn aikana paikalla on livepiirtäjiä.

 

Kuva: Teppo Järvi