Kaikki ajankohtaiset

Vuoden Huiput -ylituomariksi Anu Niemonen

Vuoden Huiput -ylituomariksi Anu Niemonen

Luova johtaja Anu Niemonen ohjaa tänä vuonna 70-henkisen suunnittelijoista koostuvan tuomariston työskentelyä. Jokeri-sarjan teema on tänä vuonna Strategian voima.

Vuoden Huiput 2022 -kilpailun ylituomariksi on valittu Anu Niemonen. Niemosella on alalta yli 20 vuoden kokemus ja hänen töitään on palkittu useissa kansainvälisissä kilpailuissa. Tällä hetkellä Niemonen istuu One Club for Creativityn kansainvälisessä hallituksessa.

”Tulen kannustamaan tuomaristoa arvostamaan jopa pientä, paikoittaista epäonnistumista, jos sen taustalta löytyy uutta ajattelua, uuden kokeilua ja uhkarohkeutta tuttujen kaavojen toistamisen sijaan. Nämä mahdollistavat usein massasta erottumisen, joka on hyvän markkinointiviestinnän ja luovan työn elinehto”, Niemonen sanoo. Ylituomari tulee myös kannustamaan optimismiin: tuomaroinnin parasta antia ovat keskustelut, jotka luonnollisesti voivat olla hyvinkin kriittisiä välillä. 

Ylituomarin valitsema Jokeri-sarja nostaa jalustalle luovan suunnittelijan parhaan kaverin: strategin. ”Jokeri-sarjassa arvostetaan tänä vuonna kotiläksyjen tekemistä. Kirkkainta jälkeä syntyy, kun hyvästä taustatyöstä johdettu loistava näkemys ja sitä seuraava erottuva luova suunnittelu paiskaavat kättä,” Niemonen kertoo.

Anu Niemonen on valmistunut Turun Taideakatemian mainonnan suunnittelun linjalta. Tällä hetkellä hän suorittaa EMBA:ta Berlin School of Creative Leadership -koulussa. Niemosella on alalta parinkymmenen vuoden kokemus, josta suurin osa Hasan & partnersilta. Viimeksi hän on toiminut luovana johtajana Wunderman Thompsonilla. 

Anu Niemosen töitä on palkittu kansainvälisissä kilpailuissa kuten Cannesissa, One Showssa, Clio Awardsissa, Eurobestissa ja Epicassa. Hän osallistuu vuosittain muutaman mainoskilpailun tuomarointiin ja on istunut mm. Cannesin, Clion, ADC:n ja One Shown tuomaristoissa. Niemonen aloitti tänä vuonna One Club for Creativityn kansainvälisen hallituksen jäsenenä. Anu Niemosella on vahva usko siihen, että suunnittelijoilla on mahdollisuus muuttaa maailmaa.

 

Vuoden Huiput 2022 -kilpailu käynnistyy 2.1.2023 ja töiden sisäänjättö päättyy 20.1. klo 17. Kilpailun tuomarointi tapahtuu 11.-12.2.2023 Metropolian Arabian toimipisteessä. Voittajia juhlitaan gaalassa 20.4.2023.