FI / EN
X
X

Vuoden Huiput -tuottajaksi?

Uutinen 2.9.2015

Haemme Vuoden Huiput 2015 -tapahtumalle tuottajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.12.2015–15.5.2016. Tehtävä on kokoaikainen, mutta edellyttää joustavuutta työaikojen suhteen.

Grafian Vuoden Huiput on Suomen merkittävin markkinointiviestinnän ja muotoilun kilpailu, joka on suunnittelijoiden itsensä perustama. Tapahtuma tähtää suunnittelun tason nostamiseen, luovuuden ja omaperäisyyden voimistamiseen ja suunnittelijoiden ammattitaidon kehittämiseen. Kilpailu järjestetään nyt 36. kerran.

Vuoden Huippujen tuottajana vastaat mm.

-       yhteyksistä alan ammattilaisista koostuvaan tuomaristoon

-       kilpailutöiden rekisteröinnistä ja tuomarointiviikonlopun järjestelyistä

-       vuosikirjan tuottamisesta, sekä painettu että iPad-versio

-       Vuoden Huiput -näyttelyn tuottamisesta

-       osallistut Vuoden Huiput -gaalan järjestämiseen

-       osallistut tapahtuman viestintään ja markkinointiin.

Sinulla on

-       kokemusta tuottajan työstä

-       mielellään myös aiempaa kokemusta painotuotteiden parista

-       itseohjautuvuutta, oma-aloitteisuutta ja tarkkuutta

-       erinomaiset vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot sekä kyky verkostoitua

-       digitaalisen viestinnän osaamista ja hallitset somekanavat

-       design- ja mainostoimistomaailman tuntemusta

-       reilusti positiivista asennetta ja hyvä stressinsietokyky.

Grafia tarjoaa mukavan pienen työyhteisön Helsingin keskustassa ja loistavan näköalapaikan markkinointiviestinnästä ja muotoilusta kiinnostuneelle.

Lähetä hakemus ja CV palkkatoivomuksineen sähköpostitse katri.soramaki@grafia.fi viimeistään 15.9.2015. Lisätiedot, Katri Soramäki to 3.9. klo 10-12 ja pe 11.9. klo 14-16, 050 344 6747.

www.vuodenhuiput.fi

Grafia ry on visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö, jonka tarkoituksena on edistää visuaalisen viestinnän suunnittelun tietämystä ja tuntemusta sekä kehittää ja tukea alan ammatillisen toiminnan yleisiä edellytyksiä. Järjestö on perustettu vuonna 1933 ja siihen kuuluu yli tuhat jäsentä.

 

X Sulje