FI / EN
X
X

Vuoden Graafikko -näyttely Designmuseossa

Näyttely 29.3.2022

Vuoden Graafikoksi valitut Kaisa ja Christoffer Leka elävät todeksi visuaalista maailmaansa. Nyt se on tuotu koettavaksi Designmuseon Galleria-tilaan 8.4.–29.5.2022.

Omalla polulla -näyttely on tilallinen kuvitus Kaisa ja Christoffer Lekan teoksista, jotka muodostavat näyttelystä kokonaistaideteoksen. Näyttely kutsuu kävijän osaksi Lekojen ainutlaatuisia tarinoita, avartaen samalla kaksikon omaehtoista suunnittelutyötä teostensa taustalla.  

Lekojen maailmaan on aiemmin päässyt tutustumaan heidän palkituissa omakustanteissaan. Matkat ovat toimineet innoittajina teoksille, joissa seikkailee heidän alter egonsa Rouva Hiiri ja Herra Ankka. Nyt Hiiri ja Ankka ovat karanneet kirjojen kansien välistä ja pääsevät näyttelyssä valloilleen. Omalla polulla -näyttelyssä Kaisa-hiiri ja Leka-ankka keskustellen kertovat meille ajatuksistaan visuaalisen maailmansa syleilyssä.

Omaehtoinen yhdessä tekeminen on Lekoille tärkeää, ja he haluavat rohkaista ja kannustaa siihen myös muita. Näyttelyssä kävijät voivat uppoutua ja tulla osaksi heidän maailmaansa kirjoittamalla heille kirjeitä. Lukunurkkauksessa on mahdollisuus tutustua Lekojen julkaisemiin omakustanteisiin, joissa nähdään näyttelytilassa olevat kulkuvälineet itse toiminnassa, taittamassa matkaa polkien esimerkiksi Alaskasta Kaliforniaan tai meloen Vienanmereltä Pietariin. Nähtävillä on myös vielä julkaisematonta materiaalia.

Kaisa ja Christoffer Leka ovat monialaisia ja omaehtoisia visuaalisen viestinnän tekijöitä ja opettajia. Vuoden Graafikko -työryhmä palkitsi heidät erityisesti työstään graafisen suunnittelun opettajina, mutta myös pitkäjänteisestä ja moneen otteeseen palkitusta omakustannetoiminnastaan. Visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö Grafia jakaa Vuoden Graafikko -tunnustuksen vuosittain visuaalisen viestinnän suunnittelun tason ja arvostuksen nostamiseksi. Palkintonäyttely järjestetään Designmuseossa nyt neljättä kertaa.

Aamiaskeskustelu
8.4.2022 klo 9–10
Zoom
Ilmoittaudu mukaan tästä

Näyttelyn avajaispäivänä Kaisa ja Christoffer Leka juttelevat toimittaja Jari Tammisen kanssa Designmuseon Aamiaiskeskustelussa siitä, miten postikortti muuttuu taideteokseksi ja miksi omaehtoinen tekeminen on heille niin tärkeää. Zoom-linkki lähetetään ilmoittautuneille. Voit seurata keskustelua myös striimattuna Designmuseon Facebook-tililtä.

 

8.4.–29.5.2022
Omalla polulla
Vuoden Graafikko 2022 -palkintonäyttely: Kaisa ja Christoffer Leka
Designmuseon Galleria

X Sulje