Kaikki ajankohtaiset

Rudolf Koivu 2019 -palkinto

Rudolf Koivu -kuvituspalkinto 2021

Grafian 10 000 euron lasten- ja nuortenkirjakuvituksen Rudolf Koivu 2019 -palkinto jaetaan syksyllä Helsingin Kirjamessuilla. Kilpailuaika on 19.8.­–6.9.2019.

Visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö Grafia jakaa Rudolf Koivu -palkinnon joka toinen vuosi parhaasta lasten- tai nuortenkirjakuvituksesta. Rudolf Koivu -palkintoa alettiin jakaa Grafian perustajiin kuuluneen kuvittaja Rudolf Koivun elämäntyön kunniaksi jo vuonna 1949. Koivu toimi vuonna 1933 perustetun Grafian ensimmäisenä sihteerinä.

Grafia on tilannut Rudolf Koivu -palkinnolle tunnuksen kuvittaja, graafinen suunnittelija Linda Linkolta. ”Oli kunniatehtävä päästä suunnittelemaan yhden merkittävimmän suomalaisen kuvittajan mukaan nimetyn palkinnon tunnusta. Suunnittelussa otin vaikutteita Rudolf Koivun kuvitusten muotokielestä: orgaanisesta luonnosta, keveydestä, tyhjästä tilasta, mystisyydestä ja  runollisuudesta”, Linko kertoo. Hän haki muotoa käsin paperista leikkaamalla. Muodoista syntyi kollaaseja ja niistä tunnus, jossa näkyy viitteitä Rudolf Koivu -palkinnon edelliseen Koivu  ja tähti -tunnuskuvaan.

Rudolf Koivu 2019 -palkinto julkistetaan Helsingin Kirjamessuilla 24.–27.10.2019. Grafian osastolla on esillä palkinnon voittajateoksen lisäksi yhdeksän tuomariston kunniamaininnan saanutta teosta. Messuosaston suunnittelee muotoilija Hanna Anonen.

Edellisen kerran Rudolf Koivu -palkinto jaettiin syksyllä 2017. Silloin palkinnon voitti Sanna Mander teoksellaan Avain hukassa / Nyckelknipan (Schildts & Söderströms).

Tämän vuoden kilpailuun voivat ilmoittautua 1.7.2017–30.6.2019 ilmestyneet kirjat. Ilmoittautuminen on avautuu 19.8.­ ja päättyy 6.9.2019.

Teoksen voi lähettää joko kuvittaja itse tai teoksen kustantaja. Osallistumismaksu on 50 euroa /teos. Osallistumismaksu suoritetaan Grafian verkkokaupassa. Kilpailutyöt liitteineen on toimitettava 6.9.2019 klo 16 mennessä Grafiaan. Mikäli kilpailutyö lähetetään postitse, 6.9. postileima riittää.

Osallistumislomake 

Maksaminen 

RUDOLF KOIVU -PALKINNON 2019 TUOMARISTO: 

kuvittaja Sanna Mander (Rudolf Koivu 2017 -voittaja)

toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen

kuvittaja Robert Lönnqvist

kirjailija Paula Noronen

senior designer Rasmus Snabb

 

RUDOLF KOIVU -PALKINNON JAKO-OHJEET:

  1. Rudolf Koivu -palkinto on lasten- ja nuortenteospalkinto. Kilpailuun voivat osallistua kaikki lasten- ja nuortenkirjojen kuvitukset tekniikasta ja tekotavasta riippumatta. Teokset voivat olla joko perinteisiä kirjoja tai sähköisessä muodossa olevia teoksia.

  2. Palkinto voidaan myöntää Suomessa toimivalle kuvittajalle.

  3. Grafia ry:n hallitus päättää erikseen joka toinen vuosi jaettavan palkinnon jakoajankohdan sekä myöntää tarkoitukseen tarvittavat varat. Palkintosumma on 10 000 euroa.

  4. Grafia ry:n hallitus asettaa viisihenkisen tuomariston, joista kolmen tulee olla visuaalisen suunnittelun ammattilaisia, yksi on lastenkulttuurin edustaja ja yksi alaa sivuava henkilö. Tuomariston on perusteltava päätöksensä. Tuomariston sihteerinä toimii Grafia ry:n toimistosta yksi henkilö. 

  1. Teoksen voi lähettää joko kuvittaja itse tai teoksen kustantaja. Osallistumismaksu on 50 euroa / teos.

  2. Vuoden 2019 Rudolf Koivu -palkinto jaetaan Helsingin kirjamessuilla lokakuussa 2019. Mukaan voi lähettää 1.7.2017 – 30.6.2019 välisenä aikana ilmestyneitä teoksia. Kilpailutyöt on toimitettava 6.9.2019 klo 16 mennessä osoitteeseen Grafia ry, Uudenmaankatu 11 B 9, 00120 Helsinki. Mikäli kilpailutyö lähetetään postitse, 6.9. postileima riittää.

 

 

Lisää ajankohtaisia

Katso kaikki