Kaikki ajankohtaiset

Postimerkkikilpailu ratkesi

Viisi voittajamerkkiä valittiin peräti 570 kilpailuehdotuksen joukosta.

Posti järjesti helmi-maaliskuussa postimerkkien suunnittelukilpailun yhteistyössä Grafian ja Kuvittajat ry:n kanssa. Kilpailu herätti paljon kiinnostusta ja määräaikaan mennessä perille saapui ennätysmäiset 570 ehdotusta, joista asiantuntijaraati valitsi viisi voittajamerkkiä. Uudet onnittelupostimerkit julkaistaan keväällä 2022.

Voittajapostimerkit ovat lemiläisen Tuomas Ikosen Kakkukahvit, helsinkiläisen Anna Kesäniemen Kimppu sinulle, porvoolaisten Jenni Tuomisen & Jukka Pylvään Together, tamperelaisen Noora Katon Kukkalähetys ja lappeenrantalaisen Nelli Ahosolan Lisää vain vesi. Voittajista Anna Kesäniemi on Grafian jäsen ja neljä muuta Kuvittajat ry:n jäseniä. Voittajien lisäksi kunniamaininnan kilpailussa sai helsinkiläisen Heidi Valkolan ehdotus Paraati.

Suunnittelukilpailun kuusihenkisen tuomariston muodostivat Postin taidetoimikunta sekä Grafian ja Kuvittajien nimeämät edustajat. Posti maksaa kustakin kilpailun voittaneesta viidestä työstä 2 500 euron arvoisen rahapalkinnon.

”Suunnittelukilpailuun lähetettiin koronapandemian aikaan yllättävän paljon töitä. Shortlistasimme 570 kilpailutyön joukosta 38 ehdotusta, joista jokaisessa oli ainesta hienoon postimerkkiin. Palkitut viisi merkkiä valittiin äänestysten kautta. Löydämme kilpailujen kautta yleensä uusia potentiaalisia merkkientekijöitä ja niin kävi myös tällä kertaa”, kertoo tuomariston puheenjohtajana toiminut Design Manager Tommi Kantola Postista.

Tuomarien arviot voittajamerkeistä

Kuvittajat ry:tä tuomaristossa edusti kuvittaja Matti Pikkujämsä ja Grafiaa graafinen suunnittelija ja art director Katja Makkonen. Näin he arvioivat suunnittelukilpailun voittajatöitä.

Kakkukahvit, Tuomas Ikonen

”Humoristinen, vekkuli ja vauhdikas kuvitus, jossa ei ole turhaa pönötystä. Kakkukahvit kuuluvat suomalaiseen juhlapöytään.”

Kimppu, Anna Kesäniemi

”Klassisen kaunis ja mukavan rauhallinen merkki, jossa on 1970-luvun henkeä. Merkki sopii onnittelujen rinnalla myös vakavampihenkisiin viesteihin.”

Together, Jenni Tuominen & Jukka Pylväs

”Silmät tarttuvat merkin visuaaliseen leikkiin. Kätkeytyykö lintuihin joku piilotettu kuvio?Merkissä on hienoa sommittelua ja tilankäyttöä sekä moderni väritys.”

Kukkalähetys, Noora Katto

”Ilmeiltään onnistuneet kissat välittävät onnitteluviestin pienemmillekin päivänsankareille. Runsas ja suloinen merkki puhuttelee kaikenikäisiä.”

Lisää vain vesi, Nelli Ahosola

”Merkissä on intensiivistä ja hallittua värien käyttöä sekä liikettä. Merkki toimii upeasti pienessä koossa ja sopii moniin erityyppisiin onnitteluihin.”

Kuva: Anna Kesäniemi: Kimppu sinulle

Lisää ajankohtaisia

Katso kaikki