Kaikki ajankohtaiset

Leena Periaholle ritarimerkki

Leena Periaholle ritarimerkki

Pitkän linjan mainonnan suunnittelija Leena Periaho sai Suomen Leijonan ritarimerkin.

Grafia hakee vuosittain kunniamerkkiä ansioituneelle jäsenelleen. Tällä kertaa Tasavallan Presidentti myönsi Suomen Leijonan ritarimerkin Salomaa-ryhmään kuuluvan KASKi Agencyn luovalle johtajalle Leena Periaholle. Pitkän uran eri mainostoimistojen Art Directorina ja luovana johtajana tehnyt Periaho on ollut mm. perustamassa Mainostoimisto Folk Finlandia. Vuoden Huiput -kilpailun ylituomarina Leena Periaho toimi vuonna 2010.

Leena Periaho on ennen kaikkea brändääjä, mutta hän on uransa aikana tehnyt myös lukemattomia logoja, pakkauksia ja kirjojen kansia. Hän aloitti uransa mainostoimistossa 1980-luvun lopulla – aikana jolloin ala oli hyvin miesvaltainen. Vuoden Huippujen Vuoden Junior palkinto nosti Periahon esiin tekijänä vuonna 1990.

Periaho on antanut panoksensa monen suomalaisen yrityksen menestykselle. Hän on suunnitellut markkinointia ja mainontaa mm. Valiolle, Finnairille, Fazerille, Pauligille ja Raisiolle. Tällä hetkellä hänen asiakkaitaan ovat mm. Tampereen uusi korkeakouluyhteisö, Marli sekä Kirkkopalvelut. Periaho on palkittu kymmenillä palkinnoilla kaikissa Suomen merkittävimmissä mainoskilpailuissa. Hän on voittanut kultaa myös kansainvälisissä Epica- ja New York Festivals -kilpailuissa. Vuosina 2006 ja 2008 hän toimi tuomarina Cannes Lions -festivaaleilla.

Leena Periaho on mainonnan suunnittelun elävä legenda: hän on sosiaalinen, määrätietoinen, hyvän itsetunnon omaava tiimityöntekijä, jonka työtavat ja tyyli muuttuvat jatkuvasti alan mukana.

 

Kuva: Meeri Koutaniemi 

Lisää ajankohtaisia

Katso kaikki