
Grafian maaliskuun apurahahaun tulokset
Kevään apurahahakuun tuli ennätykselliset 173 hakemusta. Jaettu summa on yhteensä 112 250 euroa.
Grafian yhdistettyyn työskentely- ja kohdeapurahaan tuli tällä kertaa tavallista enemmän, 173 hakemusta, ja haettu summa oli noin 881 000 euroa. Apurahaa myönnettiin 38 hankkeelle yhteensä 112 250 euroa. Apurahat rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla. Apurahatyöryhmään kuuluivat Johanna Bruun, Milja Komulainen, Eesu Lehtola, Lille Santanen ja Antti Uotila.
Apurahoja jaettiin tällä kertaa projekteille, joissa oli vahva henkilökohtaisesta innostuksesta ja kiinnostuksesta kumpuava lähtökohta yhdistettynä haluun aidosti jakaa sitä muiden kanssa ja tehdä siitä yhteistä. Yhteisöllisyys ja kantaaottavuus ihmisyyden, tunteiden ja luontoarvojen teemojen kautta tuntui monelle hakijalle tärkeältä. Visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden on tarpeellista olla osana näitä projekteja ja synnyttää niitä myös itse.
Apurahatyöryhmää ilahduttivat poikkeukselliset, uudet ja kokeilevat ilmaisutekniikat. On mielenkiintoista, kun tehdään ja kokeillaan hassuja ja triviaaleja asioita ja leikitään. Lisäksi erilaisten digityökalujen ja -taitojen kehittäminen, AR-/3D-/animaatio, koettiin tukemisen arvoiseksi. Näiden kanssa työskentely vaatii paljon aikaa, ja siksi se ei välttämättä ole kaupallisella puolella mahdollista. Näiden rinnalla myös perinteisempien menetelmien ja taitojen ylläpitämistä sekä uudistamista tuettiin.
Apurahaa voi saada korkeintaan joka toinen vuosi. Grafialta apurahan vuonna 2022 saaneille ei myönnetty apurahaa tässä haussa. Seuraava Grafian apurahahaku on kesällä. Grafian kahdessa vuotuisessa apurahahaussa voi hakea molemmissa sekä työskentely- että kohdeapurahoja.
Apurahansaajat
Adler Terhi: Kutikutin vientiantologia #2:n graafinen ulkoasu, 4 000 € työskentelyyn
Ahonen Aunis: Creatures of the Senses (Aistien Olennot), AR -graafisen taiteen suunnittelu, 2 200 € työskentelyyn
Bassil Hares: Evolution of language through unseen cultures, 3 000 € kuluihin
Emediato Joao: Brief Atlas of tangier: Artistic residency, workshop, and publication, 2 000 € työskentelyyn
Engeström Tatu: Comfort zone- valokuvakirjan julkaisusuunnitteluun ja painokuluihin, 3 000 € kuluihin
Grundsten Antti: Modulaarisen Artefakti-fontin muotoilu, 2 200 € työskentelyyn
Halsti-Ndiaye Karoliina: Wolfinkielsen lastenkirjan uusintapainoksen painatuskuluihin, 1 000 € kuluihin
Heino Mikko: Näyttelyteoksien suunnittelu ja toteutus, 2 200 € työskentelyyn
Helander Päivi: Irmeli Kukkapuro -teos, 4 400 € työskentelyyn
Jokinen Antero: Suomen paviljongin näyttelykonsepti Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa 2023, 2 200 € työskentelyyn
Kahranaho Hanna: Kuinka nähdä metsä puilta, 4 400 € työskentelyyn
Kalliomäki Iriini: Hangaarin Kummitus -sarjakuvaromaani, 2 200 € työskentelyyn
Kemppi Taneli: Sarjakuvaromaanin piirtäminen, 4 400 € työskentelyyn
Ketolainen Noora: Lempeä luontoni -kuvitusnäyttelyn kehystyskustannuksiin, 600 € kuluihin
Kiiski Hertta: Otherworld-valokuvataidekirjan graafisen muotoilun ja kuvituksen kuluihin, 2 000 € kuluihin
Konsin Jan: Luonnonpigmenteillä painettu serigrafiajulkaisu, 4 400 € työskentelyyn
Kärkkäinen Tuomas: Aikuisten kuvakirjan toteuttaminen, 4 000 € työskentelyyn
Laine Karissa: Interaktiivisen visual novel teoksen kuvitukseen, 2 200 € työskentelyyn
Loukimo Heinä: Animaatioteoskokoelman taiteelliseen tuotanto, 4 400 € työskentelyyn
Lönnqvist Robert: Työskentelyapuraha Bad to the Boner -näyttelyyn, 4 400 € työskentelyyn
Mukka Kiira: Hangaarin Kummitus -sarjakuvaromaani, 2 200 € työskentelyyn
Muukka Marja-Leena: Kuinka kuvaideat syntyvät?, 2 000 € kuluihin
Niskavaara Mariia: Maailmantaiteennäyttely-installaatioteoksen toteuttaminen, 850 € kuluihin
Obele Saara: Tarot-aiheisen kuvitustaidenäyttelyn valmisteluun, 4 400 € työskentelyyn
Pakkanen Anna: Luontosatutrilogian kuvitus, 4 400 € työskentelyyn
Pappi Iisa: Libero-printtilehden visuaalisen ilmeen uudistaminen, 2 200 € työskentelyyn
Partanen Ilona: Kuvakirjan visuaalinen ilme ja taitto, 4 400 € työskentelyyn
Perikangas Aliisa: Enemmän-kuin-inhimilliset rakkauskirjeet: Eko-aseemista runoutta biomuovista, 1 600 € kuluihin
Pusa Sofia: Kuvitusilmaisun kehittäminen, 3 000 € työskentelyyn
Richert Hannele, Sarjakuvakirjan viimeistely, 2 200 € työskentelyyn
Sailamaa Anna: Pienlehden painatuskulut, 2 000 € kuluihin
Salonen Henri: Eurooppa kieltäytyy työstä -kirja, 2 000 € kuluihin
Simpura Riikka: Tuli & Savu -runouslehden painokustannuksiin, 5 000 € kuluihin
Sotavalta Sebastian: Uusi digitaalinen koti transjärjestölle, 4 000 € työskentelyyn
Suihko Hanna: Wes Wilsonin psykedeelinen julistetaide 1960-luvulla. Art nouveau’n paluu nouveau Friscona, 2 200 € työskentelyyn
Tavast Valtteri: Graafista ilmettä ja tarinaa painottavan tietokonepelin tekeminen, 4 000 € työskentelyyn
Tikkanen Katri: 11:11 Crystallized -näyttelytöiden suunnittelu ja valmistus, 4 400 € työskentelyyn
Vilja Maria: Näkymätön reppu – Lapsille suunnattu virtuaalinen näyttely, 2 200 € työskentelyyn