Grafian kohdeapurahat
Grafian syyskokous järjestettiin torstaina 27.10.2011. Kokouksessa kolmen erovuoroisen hallituksen jäsenen tilalle valittiin uudet jäsenet äänestyksellä. Uudelle kaudelle hallituksessa valittiin graafinen suunnittelija Anu Merenlahti ja hallituksen uusina jäseninä aloittavat kirjainmuotoilija, graafinen suunnittelija, Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun lehtori Saku Heinänen ja graafinen suunnittelija, TaM Eevaliina Rusanen. Grafian puheenjohtajana jatkaa AD Jon Granström.
Kokouksessa päätettiin sääntömuutoksesta, jossa tärkein asia on Grafian nimimuutos. Jo pitkään on keskusteltu siitä, että nykyinen nimi Graafisen suunnittelun ammattilaisten järjestö Grafia ry viittaa liiaksi painotekniikkaan. Uusi ehdotettu nimi on Grafia ry - Visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö.
Kohdeapurahat
Syyskokouksessa jaettiin myös kohdeapurahoja 33 eri hankkeelle yhteensä 88 600 euroa. Kohdeapurahat rahoitetaan Kopiostolta saatavista valokopiointikorvauksista.
Hakemuksia jätettiin 97 kappaletta. Apurahatyöryhmä pyrki hakemuksia arvioidessaan jakamaan rahaa mahdollisimman tasapuolisesti eri tyyppisille hankkeille, painottaen erityisesti sellaisia, joiden hyöty kohdistuisi Grafian jäsenistöön ja alan asemaan yleisemminkin.
Työryhmä pyrki yhtenäistämään samantyyppisten hakemusten perusteella myönnettäviä summia siten, että esimerkiksi kaikille maisterin lopputöille esitetään myönnettäväksi sama summa. Joillekin laajemmille hankkeille esitettiin myönnettäväksi rahoitusta rajallisista resursseista johtuen vain projektin osalle, ajatuksena saada hanke käyntiin Grafian rahoituksella ja etsiä muuta rahoitusta sen edetessä.
Apurahat myönnettiin seuraaville hankkeille (saajat aakkosjärjestyksessä):
Milla Ahola: Thinking tools - Creative thinking methods for graphic designers, 1 500 e
Niklas Bengtsson: Lastenkirjan muotoilua ja kuvitusta käsittelevä tutkimuskirja, 3 000 e
Georgi Eremenko: Hirviöiden suuri suku, taiteen maisterin lopputyö, 1 500 e
Jonatan Hildén: Tieto näkyväksi 2012 -seminaarin valmistelutyö, 4 000 e
Aino Horsma: Suomalaista suunnittelua ja kansanperinnettä tutuksi USA:ssa, 1 500 e
Toni Hurme: Fonttiperheen suunnittelu, 2 000 e
Timo Hyppönen: Helsinki Beyond Dreams -kirjan suunnittelu ja taitto, 3 000 e
Markus Itkonen: Typografian käsikirjan uusi painos, 2 000 e
Emmi Jormalainen: Heaven – taiteilijakirja painotuotteena, 3 000 e
Anna-Kaisa Jormanainen: Opintoapuraha kuvittamisen jatko-opintoihin Englannissa, 1 500 e
Mika Junna: Apuraha pro gradu -tutkielman kustannuksiin, 1 500 e
Suvi-Tuuli Junttila: Lasten kuvakirjan kuvitustyö, 3 000 e
Sami Kaarakainen: Pro gradu -tutkielman viimeistely- ja painatus-apurahahakemus, 1 500 e
Erika Kallasmaa: Varomaton viikuna -lastenkirja, 3 000 e
Arja Karhumaa: Anti-aamut: kolme aamiaistapaamista suunnittelijoille, 5 000 e
Satu Kontinen: MOKOMAKI-lastenkirjasarjan seuraavan osan toteuttaminen, 3 000 e
Emma Laiho: Taiga -kirjainperheen viimeistely, laajentaminen ja julkaisu, 2 000 e
Teija Lehtola: Taiteen maisterin lopputyö, 1 500 e
Pekka Loiri: Prahan näyttelyn kuratointi, 2 600 e
Jenny Lucander-Holm: Lastenkirjaprojekti, 3 000 e
Mol Manner: Bound In Blue -näyttely, 1 300 e
Esko Miettinen: Kirjaprojekti: Julkisen liikenteen opastusjärjestelmät, Helsingin metro. Helsingin kaupungin liikennelaitos, fyysinen yrityskuva 1974-1990. VR-opastusjärjestelmä. Lentoasemien opasteet. 4 000 e
Johannes Nieminen: Lastenkirjan kuvitus, 3 000 e
Osmo Omenamäki: Postikorttisarja, 700 e
Heikki Paakkanen: Kinbakubontsai-sarjakuva, 2 500 e
Jani Paavola: Kirjasinperheen suunnittelu, 2 000 e
Jesse Pasanen: Työhuone tien päällä - graafisen muotoilun työpajoja nuorille kesällä 2012, 5 000 e
Hanna Piekkola: Pro gradu -tutkimus graafisen suunnittelun tulevaisuudesta, 1 500 e
Eevaliina Rusanen: Kulutusosuuskuntien Keskusliiton julistekokoelmien aarteet vuosilta 1949–1957 -näyttely, 4 000 e
Vesa Sammalisto: Typografisen kuvittamisen ja infografiikan rajapinta. Sarja kuvitettuja printtejä. Henkilökohtainen näyttely, 2 000 e
Skarppien toiminta-apuraha vuodelle 2012, 7 000 e
Tuija Tarkiainen: 23 typografista ristipistotyötä, 1 500 e
Heidi Uppa: Suomalaisuuteen ja visuaaliseen kulttuuriin liittyvä väitöskirjatutkimus, 5 000 e
