Ehdota WDC2012 -ohjelmaa Suomeen ja ulkomaille

Designpääkaupunkivuoden teemana on Open Helsinki - Embedding Design in Life. Vuoden sisältö- ja ohjelmaehdotuksia kootaan parhaillaan

Nyt on hyvä tilaisuus hyödyntää suomalaiseen designiin kohdistuvaa näkyvyyttä ja fokusta. Tulkaa mukaan rakentamaan World Design Capital Helsinki 2012 -vuotta!

Ohjelmaehdotukset WDC-kaupunkeihin

Ohjelmaehdotuksia kerätään parhaillaan. Ohjelmahaun ensimmäinen deadline on 11.2.2011. Siihen mennessä jätetyt ehdotukset ovat mukana ensimmäisellä käsittelykierroksella, ja niillä on toteutuessaan mahdollisuus päästä osaksi ensimmäistä ohjelmajulkistusta. Ohjelmaehdotukset voivat olla muun muassa ammattilaisten verkottumiseen ja osaamisen jakamiseen perustuvia projekteja, yhteistyömuotoja, näyttelyitä, prosesseja, palveluja, tuotteita, promootioita ja muita tapahtumia. Ensisijaisena toiminta-alueena ovat World Design Capital -kaupungit Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Lahti.

Ehdotukset voivat perustua uusiin tai vanhoihin, hyväksi havaittuihin toimintatapoihin. Tärkeää on, että alan toimijoina aktivoidutte ja ehdotatte ohjelmaa, josta hyödytte pitkällä aikavälillä ja joka edistää alan kehitystä. Ohjelmaehdotus tehdään World Design Capital Helsinki 2012 -kotisivujen kautta. Tästä pääsette suoraan hakuohjeisiin.
Vinkkejä hakijoille! ^ Tutustu World Design Capital Helsinki 2012 -teemoihin ja ohjelmien arvioinnissa käytettäviin kriteereihin. Löydät ne yllä mainitun linkin takaa.
^ Hakulomakkeiden kysymyksiin kannattaa vastata lyhyesti ja ytimekkäästi.
^ Hankkeiden rahoitus tulee perustua myös omarahoitukseen ja/tai rahoitukseen muistakin kanavista. World Design Capital Helsinki 2012 -vuotta toteuttava Kansainvälinen designsäätiö ei ole ensisijaisesti rahoittava säätiö, ja siksi se ei voi yksin rahoittaa hankkeita. Tästä syystä säätiön panos voi olla esimerkiksi myös henkilöresursseihin tai näkyvyyteen liittyvää toimintaa.

^ Kerro selvästi, minkälaista ja minkä suuruista tukea haet.

Kansainväliset toiminnot

World Design Capital Helsinki 2012 tulee näkymään ympäri maailmaa vuosien 2011 ja 2012 aikana.Kansainvälisten toimintojen ensisijainen tehtävä on näkyä ja vaikuttaa sekä luoda ja edistää vuorovaikutusta alalle tärkeiden toimijoiden ja maiden kanssa. Tarvitsemme teidän panostanne! Maailman designpääkaupunki Helsingin kansainvälisissä toiminnoissa teillä alan toimijoina on keskeinen rooli. World Design Capital Helsinki 2012 ei tule tuottamaan omia uusia tapahtumia vaan osallistuu olemassa oleviin, alan kehityksen kannalta merkittäviin tapahtumiin yhteistyössä teidän kanssanne. Toimintoja voivat olla esimerkiksi ulkomailla tapahtuvat seminaarit ja konferenssit, verkottumistapahtumat, näyttelyt, messut, workshopit jne. Nyt on hyvä tilaisuus suunnitella ja toteuttaa yhdessä kollegojen, asiakkaiden ja muiden tärkeiden sidosryhmien kanssa entistä näkyvämpiä ja vaikuttavampia tapahtumia myös ulkomaille. Toivomme, että saamme kansainvälisiä tapahtumasuunnitelmia mahdollisimman laajasti kaikilta toimialoilta.

World Design Capital Helsinki 2012 -vuotta toteuttava Kansainvälinen designsäätiö kartoittaa parhaillaan ehdotuksia ja suunnitelmia kansainvälisistä toiminnoista ja tapahtumista vuodelle 2011-2012 (vuonna 2012 painotus ensimmäisellä vuosipuoliskolla).

Ehdotuksia ja suunnitelmia voitte lähettää osoitteeseen wdchelsinki2012@huippu.fi

^ vuoden 2011 suunnitelmat 4.2.2011 mennessä
^ vuoden 2012 suunnitelmat 31.3.2011 mennessä
Kansainvälisiin toimiin liittyvät ehdotukset ja suunnitelmat voi lähettää vapaamuotoisena sähköpostiviestinä. Tärkeää on ilmoittaa tapahtuman/toiminnon nimi, paikka, aika sekä lyhyt kuvaus.
Huippu Design Management vastaa World Design Capital Helsinki 2012 kansainvälisten tapahtumien ja toimintojen suunnittelusta sekä koordinoinnista.
www.wdc2012helsinki.fi