Vuoden Huiput 2009 -näyttely 9.4.–9.5.2010 – Markkinointiviestinnän ja muotoilun viime vuoden valiot

Vuoden 2009 suomalaisen graafisen muotoilun ja mainonnan huiput esitellään torstaina 8.4. klo 17 -19 Design Forum Finlandissa avattavassa Vuoden Huiput 2009 -näyttelyssä, joka on esillä 9.5.2010 saakka.

Vuoden Huiput 2009 -ylituomari, ohjaaja Rane Tiukkasen mukaan "palkituissa töissä näkyy ammattitaito, peräänantamattomuus  ja luovuus niin suunnittelussa, ideoissa kuin toteutuksessa. Kuvittajat, suunnittelijat, graafikot ja kaikki muutkin luovat ja rohkeat ovat vaikeasta ajasta huolimatta luoneet jotain, joka ansaitsee tulla dokumentoiduksi kirjoihin ja kansiin."

Vuoden Huiput -tuomaristo valitsi 943 kilpailuun lähetetystä työstä vuosikirjaan 149 ja näyttelyyn 63 palkittavaa työtä yhteensä 17 sarjassa.

30 huippuvuotta

Vuoden Huiput -kilpailu täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuotensa kunniaksi kilpailu on uudistunut. Vuoden Huiput päätettiin jakaa kahteen tasa-arvoiseen pääkategoriaan, markkinointiviestintään ja muotoiluun, joiden alasarjoina mainonnan sekä graafisen suunnittelun ja palvelumuotoilun eri osa-alueet ovat kattavasti mukana. Kilpailusarjojen määrä on kasvanut entisestä yhdestätoista seitsemääntoista. Grafian puheenjohtaja Jon Granströmin mukaan "uusi sarjajako, uusi tuomarointitapa ja gaalassa jaettavien palkintojen määrän vähentäminen ovat olleet toivottuja uudistuksia. Juhlavuoden kunniaksi testaamme prototyyppiä ja korjaamme mahdolliset virheet seuraavana vuonna."

Näyttely ja tekijänoikeustapahtuma

Vuoden Huiput 2009 -kilpailussa palkittavat työt ovat esillä Vuoden Huiput -näyttelyssä, jonka avajaisia juhlitaan 8.4.2010 klo 17-20 Design Forum Finlandissa (Erottajankatu 7). Pelvo + Saukkonen -toimiston suunnittelema näyttely avataan jo ennen palkintojenjakoa, mutta tiedot sijoituksista töihin liitetään vasta gaalan jälkeen.

Näyttely on perinteisesti kiinnostanut laajasti yleisöä ja oppilaitoksia. Grafia, Mediakasvatusseura, Kopiosto, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus järjestävät Vuoden Huiput -näyttelyn yhteydessä 2. asteen opettajille ja oppilaille tilaisuuden tekijänoikeuksista 27.4. klo 15-17. Tapahtumassa tutustutaan näyttelyyn, kuullaan mediakasvatuksesta, luvallisesta lataamisesta ja tekijänoikeuksista kouluissa sekä tutkija Aino Kemppaisen esitys Mainonta ja tavaramerkkiparodia.

30. Vuoden Huiput -vuosikirja  

Vuoden Huiput 2009 -vuosikirjaan valikoitui kaikkiaan 149 työtä eli noin 15 % kilpailuun lähetetyistä töistä. Kirjan julkistus tapahtuu maanantaina 19.4. klo 11 Vuoden Huiput -näyttelyssä Design Forumissa. 30-vuotisjuhlakirjan graafisen suunnittelun on tehnyt Timo Ilola.

Vuoden Huiput -vuosikirjat ovat dokumentoineet oman aikansa parasta mainontaa ja graafista suunnittelua jo vuodesta 1980. Näyttelyn yhteydessä voi selata vanhoja Vuoden Huiput -kirjoja 30 vuoden ajalta.

Grafian järjestämä Vuoden Huiput on mainonnan ja graafisen suunnittelun kilpailu, joka on suunnittelijoiden itsensä vuonna 1980 perustama. Vuoden Huiput 2009 -kilpailun pääkategoriat ovat Markkinointiviestintä ja Muotoilu. Markkinointiviestinnän alaiset sarjat ovat Integroitu markkinointiviestintä, Digitaalinen markkinointiviestintä, Innovatiivinen media tai ympäristö, Printtimainonta, Mainostekstit, Äänimainonta, Mainoselokuva ja Ulkomainonta. Muotoilun alle kuuluvat: Palvelumuotoilu, Digitaalinen design, Julkaisugrafiikka, Kuva ja kuvitus, Pakkaussuunnittelu, Graafinen muotoilu, Visuaalinen identiteetti ja Julistesuunnittelu. Lisäksi kilpailussa on alle 29-vuotiaille tarkoitettu, ilmainen Nuoret luovat -sarja.

Grafia on 1933 perustettu graafisen suunnittelun ammattilaisten järjestö. Järjestöön kuuluu n. 900 jäsentä. Grafian jäsenet ovat kuvallisten viestintäammattien harjoittajia: graafisia muotoilijoita, markkinointiviestinnän ja sähköisen kuvaviestinnän suunnittelijoita, kuvittajia, lehtien ja kirjojen ulkoasusuunnittelijoita, alan opettajia, tutkijoita ja opiskelijoita.

 

Vuoden Huiput 2009 -tapahtumapaikat ja -ajankohdat:

Näyttelynavajaiset torstaina 8.4.2010 klo 17-19, Design Forum Finland, Erottajankatu 7, Helsinki. Vuoden Huiput -näyttely on avoinna yleisölle 9.4.-9.5.2010 (suljettu 1.5. ja 2.5.), ma-pe 10-19, la 10-18, su 12-17.

Gaala torstaina 15.4.2010 klo 18 Paasitornissa, Paasivuorenkatu 5 A, Helsinki

Vuosikirjan julkistus, maanantaina 19.4.2010 klo 11, Design Forum Finland, Erottajankatu 7, Helsinki

      endfragment