Suomi fokuksena DMY-designtapahtumassa

Suomi on tänä vuonna Saksan suurimman muotoilutapahtuman DMY-festivaalin
teemamaa. Berliinissä 1.-5. kesäkuuta 2011 pidettävä kansainvälinen
suurtapahtuma nostaa Suomesta esille erityisesti alan nuoria lahjakkuuksia.
DMY tuo Berliiniin satoja muotoilijoita ja yrityksiä eri puolilta maailmaa, joista n.
30 näytteilleasettajaa on tänä vuonna Suomesta. Samalla kohdistetaan alan
ammattilaisten ja suuren yleisön huomiota World Design Capital 2012-
hankkeeseen Helsingissä. Tapahtumapaikkana on historiallinen käytöstä
poistettu Tempelhofin lentokenttä. DMY:n satelliittitapahtumat näkyvät lisäksi
ympäri Berliiniä. Festivaalille odotetaan noin 30 000 kävijää.


DMY on kuratoitu festivaali, joka toimii uusien tuotteiden ja konseptien testausja
kommunikaatioalustana. Myös Suomi-maafokuksen keskeinen kriteeri on
projektien oivaltavuus ja kokeellisuus. ”Pyrimme näyttämään Suomesta ennalta
tuntemattomampaa puolta ja dynaamisuutta”, taiteellinen neuvonantaja Ilkka
Suppanen tiivistää. Suomen erityisasema näkyy läpi linjan koko
festivaaliohjelmassa. Suomalaiset näytteilleasettajat ovat esillä sekä
päätapahtumapaikalla että satelliittitapahtumissa. Esillä on tuotteita,
konsepteja, prototyyppejä ja installaatioita, jotka edustavat kekseliästä ja
leikkisää muotoilua. Huonekalujen lisäksi näytteillä on keramiikkaa, valaisimia,
korumuotoilua sekä paljon muuta.


Näytteilleasettajien lisäksi teemamaa näkyy tapahtuman seminaareissa sekä
workshopeissa. Esimerkiksi Finnish Open Talks -tapahtumasarjassa muotoilun
ammattilaiset kertovat suomalaisen muotoilukulttuurin filosofiasta ja tekemisen
strategioista. World Design Capital Helsinki 2012-teemoja käsittelevä Open
Helsinki -kokonaisuus esittelee avoimuuteen ja osallistumiseen perustuvia uusia
muotoiluprojekteja. Sarjan on koonnut Pixelache Helsinki -festivaalin taiteellinen
johtaja Juha Huuskonen. Marimekko-materiaaliworkshopissa paneudutaan
printtien ja kankaiden kokeellisiin käyttömahdollisuuksiin. Aalto-yliopiston
opiskelijat esittelevät puolestaan kokeellisen muotoilun studion tuotoksiaan
Suomi isännöi lisäksi festivaalin tunnetun Designer Dinner –muotoilijaillallisen,
jota isännöi Helsinki. Konseptin on suunnitellut arkkitehtitoimisto NOW Office.
Festivaalin iltatapahtumissa päästään myös kuulemaan suomalaisia artisteja ja
DJ:itä.


Suomen maafokuksen toteuttavat tiiviissä yhteistyössä DMY International
Design Festival Berlin, World Design Capital Helsinki 2012, Suomen Saksaninstituutti,
Suomen suurlähetystö, Berliini, Helsingin kaupunki sekä Goethe-
Institut Finnland. Taiteellisena neuvonantajana sekä tuomariston jäsenenä
toimii muotoilija Ilkka Suppanen.

www.dmy-berlin.com/en/