Brittikuvittaja Dave McKean Mikkelin 9. kuvitustriennalen tähtivieraaksi

Tervetuloa kuuntelemaan, kun Dave McKean kertoo työskentelystään lauantaina 11.6.2011 klo 11.30-13.00 Mikkelin taidemuseossa.

Mikkelin kuvitustriennalen näyttelyyn on jälleen kutsuttu vieraaksi ulkomainen huippukuvittaja, tällä kertaa englantilainen kuvittaja, sarjakuvataiteilija, valokuvaaja, elokuvantekijä ja muusikko Dave McKean (s. 1963). Hän on yhteistyössä kirjailija Neil Gaimanin kanssa uudistanut ennakkoluulottomasti sarjakuvailmaisua mm. teoksissa Violent Cases, Signal To Noise ja Mr Punch. Omaperäisissä, värikylläisissä teoksissaan McKean yhdistää erilaisia tekniikoita ja materiaaleja kollaasimaisiksi kokonaisuuksiksi. Hänen tunnetuimpiin kuvituksiinsa kuuluvat Gaimanin kirjoittaman The Sandman –sarjakuvasarjan kaikki 75 kantta (1989-1996). Myös fantasiaelokuva MirrorMask (2005) on syntynyt McKeanin ja Gaimanin yhteistyön tuloksena. Heiltä on julkaistu lisäksi useita lasten- ja nuortenkirjoja.

McKeanin itsensä 1990-1996 käsikirjoittama ja piirtämä sarjakuvaromaani Cages, kuuluu sarjakuvakirjallisuuden klassikoihin. 500 sivuisessa teoksessa hän palasi pelkistettyyn viivankäyttöön värien rajoittuessa pääasiassa mustan, valkoisen ja harmaan sävyihin. McKean on todennut olevansa ennen kaikkea tarinankertoja, mikä on vienyt hänet myös elokuvien teon pariin. McKeanin laajaan tuotantoon kuuluu lisäksi mm. yli 150 levyn kantta, lehtikuvituksia, julisteita, postikortteja, valokuvakirjoja sekä lyhytfilmejä. McKean on saanut lukemattomia alan keskeisiä palkintoja kuvituksistaan, sarjakuvistaan, levynkansistaan ja elokuvistaan.

Mikkelin 9. kuvitustriennale on esillä Mikkelin taidemuseossa 11.6.-25.9.2011.

Mikkelin taidemuseo, käyntiosoite Ristimäenkatu 5, postiosoite Hallituskatu 8 E, 50100 Mikkeli. www.mikkeli.fi/museot Avoinna ti-su 10-17, ke 12-19, la 10-13, ma suljettu (suljettu 24.6.-26.6.2011).  Pääsymaksu aikuiset 4 €, opiskelijat 2,50 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.