Aapisia ja aakkoskirjoja -näyttely Työväenliikkeen kirjastossa

AAPISIA JA AAKKOSKIRJOJA
Näyttely Työväenliikkeen kirjastossa
6.3.-13.6.2013

Aapisia ja aakkoskirjoja -näyttely esittelee aapisia ja perinteisten aapisten rinnalle nousseen ilmiön eli aakkoskirjojen maailman. Näyttely järjestetään vuodesta 1987 toimineessa Työväenliikkeen kirjastossa.

Aapisten tapaan aakkoskirjat rakentuvat vahvasti aakkosten esittelyn varaan, mutta niitä ei yleensä ole tarkoitettu pelkkään lukemisen opetteluun. Aakkoskirjojenkin luvut etenevät aakkosjärjestyksen mukaan, mutta ne voivat olla sekä kauno- että tietokirjoja. Osa aakkoskirjoista kuuluu kuvakirjojen tai -teosten luokkaan. Aakkoskirjoja tehdään sekä lapsille että aikuisille.

Monia aakkoskirjoja leimaa leikkisyys. Tekstuaalisen, visuaalisen ja typografisen leikkisyyden lisäksi aakkoskirjoissa hyödynnetään erikoisia rakenteita ja muotoja. Aapisia ja aakkoskirjoja -näyttely esitteleekin mm. perinteisen kirjan muodoista poikkeavia ratkaisuja.

Näyttelyssä voi tutustua mailman pienimpään kirjaan, haitari- ja pomppiskirjoihin sekä irtokorttikirjoihin: pelikortitkin voivat olla aapisia ja aakkoskirjoja. Esillä on Suomessa harvoin nähtyjä ulkomaisia julkaisuja. Aapisia ja aakkoskirjoja -näyttely sivuaa myös poliittisten aapisten historiaa. Esimerkiksi A. B. Mäkelän Aakkosia sosialistien lapsille (Fitchburg 1912) on peräisin Työväenliikkeen kirjaston uniikista amerikansuomalaisesta kokoelmasta. Pääasiassa näyttelyn kirjat ovat yksityiskokoelmasta.

Aapisia ja aakkoskirjoja -näyttely juhlistaa Työväenperinnepäivää ja Kansainvälistä lastenkirjapäivää. Vuodesta 1987 lähtien Työväenperinnepäivää on vietetty viides maaliskuuta ja Kansainvälistä lastenkirjapäivää juhlitaan H. C. Andersenin syntymäpäivänä toinen huhtikuuta. Sitä on vietetty vuodesta 1967 lähtien. Kansainvälinen lastenkirjapäivä ilahduttaa lapsia ja lapsenmielisiä noin 70 maassa.

Näyttelyn on koonnut tietokirjailija ja nuorisokirjallisuuden tutkija Niklas Bengtsson.

Avoinna: 5.3.–13.6.2013, ti–pe 11.00–17.00

Paikka: Työväenliikkeen kirjasto,

Sörnäisten rantatie 25 A 1, 00500 Helsinki