Taiteen keskustoimikunnan apurahahaku

Taiteen keskustoimikunnan ja valtion taidetoimikuntien apurahojen hakumenettely on muuttunut. Apurahanimikkeiden lukumäärä on vähennyt, mutta jaettava summa pysynyt ennallaan. Eri tarkoituksiin ennakolta sidottujen nimikkeiden sijasta toimikunnat jakavat määrärahansa eri käyttötarkoituksiin oman harkintansa mukaan.
 
Syksystä alkaen taiteilijat ja heidän muodostamansa työryhmät hakevat kohdeapurahoja ja yhteisöt toiminta- tai erityisavustusta. Vuosi- eli taiteilija-apurahojen hakuaika pysyy ennallaan (maaliskuu).
 
Myös hakuajat yhdenmukaistuvat. Kohdeapurahat taiteilijoille ja työryhmille ovat haettavissa syyskuun loppuun mennessä ja toiminta- ja erityisavustukset yhteisöille toimintaan lokakuun loppuun mennessä.
 
Uudesta käytännöstä poiketen Taiteen keskustoimikunta jakaa entiseen tapaan matka-avustuksia ulkomaanmatkoihin sekä residenssiavustuksia. Uudistus ei koske taiteilijoiden vuosiapurahoja, näytelmäkirjallisuuden kantaesitystukea eikä elokuvataiteen laatutukea. Myös kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahat, säveltaiteen kirjastoapurahat, kuvittajien ja sarjakuvataiteilijoiden kirjastoapurahat sekä kuvataiteen näyttöapurahat jäävät tämän rakenteellisen uudistuksen ulkopuolelle. Näiden hakuajat ja -lomakkeet säilyvät ennallaan.
 
Uudet toimikuntakohtaiset hakuohjeet ja -lomakkeet julkaistaan Taiteen keskustoimikunnan verkkosivuilla.