Avustukset haettavana nuorten työllistämiseksi taiteen, kulttuurin ja luovien alojen tehtäviin
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Uudenmaan ELY -keskus) pyytää 3.6.2010 klo 16.15 mennessä avustushakemuksia nuorten työllistämiseksi Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla taiteen, kulttuurin tai luovien alojen tehtäviin kolmannen sektorin kehittämishankkeissa.
Avustuksen tavoitteena on kulttuurin, taiteen ja luovien alojen kolmannen sektorin toimijoiden vahvistaminen ja nuorten työllistäminen.
Työllistettävien nuorten tehtävät voivat liittyä nuorten oman alan osaamiseen taiteen, kulttuurin ja luovien alojen sektoreilla. Tehtävät voivat liittyä myös
- sisältöjen sekä yleisölle suunnattujen palveluiden ja tuotteiden kehittämiseen
- talous- ja henkilöstöhallintoon
- myyntiin, markkinointiin ja viestintään
- yritysyhteistyöhön
- harrastustoiminnan tukemiseen
Haettavana oleva määräraha on valtakunnallisesti suuruudeltaan enintään 1 000 000 euroa vuonna 2010.
Kuka voi työllistää?
Työllistäjät voivat olla uusmaalaisia tai itä-uusmaalaisia kulttuurin, taiteen ja luovien alojen kolmannen sektorin toimijoita, kuten taiteilijaseuroja, taiteen ja kulttuurin alue-keskuksia, tapahtumien järjestäjiä, kulttuurimatkailun kolmannen sektorin toimijaorganisaatioita jne.
Työllistäjänä voi toimia myös useamman kolmannen sektorin toimijan yhteenliittymä, jolloin kuitenkin yksi toimii vastuutahona. Nuori tekee tällöin edellä mainittuja tehtäviä useammalle yhdistykselle. Usean yhdistyksen ryhmissä voi taide-, kulttuuri- ja luovien alojen yhdistysten lisäksi olla myös muiden alojen yhdistyksiä, mikäli toimintaa toteutetaan maaseutupaikkakunnilla.
Keitä voidaan työllistää?
Työllistettävät, alle 30-vuotiaat nuoret, voivat olla taiteilijoita, tuottajia, viestinnän tai hallintoalan koulutuksen saaneita.
Työllistämisaika ja rahoitus
Työllistämisjaksot voivat olla 3-6 kuukauden mittaisia. Tuki työllistämiseen voi olla enintään 85 %. Työllistäjien osuudeksi jää sosiaaliturvakulujen kattaminen joko osittain tai kokonaan. Myönnettävästä tuesta enintään 20 % voi kohdistua muihin kuin palkkakustannuksiin. Hyväksyttäviä muita kustannuksia voivat olla mm. matka-, materiaali- ja koulutuskustannukset. Rahoitus tulee käyttää vuoden 2010 aikana.
Päätöksenteon eteneminen
1. Työllistäjät toimittavat hakemuksensa 3.6.2010 mennessä hakemuslomakkeella 1 liitteineen Uudenmaan ELY -keskukselle, joka kokoaa ne yhteistyössä Uudenmaan taidetoimikunnan kanssa alueelliseksi yhteishankehakemukseksi.
2. Uudenmaan ELY -keskus toimittaa alueellisen yhteishankehakemuksen 10.6.2010 opetus- ja kulttuuriministeriöön. Kun opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt rahoituksen Uudenmaan ELY -keskukselle, ELY -keskus tekee päätökset työllistäjien yksittäisistä hankehakemuksista.
Hakuohjeet
Hakemuksia arvioitaessa otetaan huomioon todennettu tarve ja toteuttamiskelpoisuus. Hakemuksesta tulee käydä ilmi:
1.hankkeen tarkoitus ja tarkka kuvaus
2.hankkeen toteuttamisaikataulu, päävastuullinen hakija ja muut toteuttajat
3.riittävät tiedot hakijasta ja hankekumppaneista sekä hakijayhteisön taloudesta
4.hankkeen työllistävä vaikutus eli avustuksella katettavat henkilö-työvuodet (ostopalvelut eriteltynä): miten ja kuinka monta alle 30-vuotiasta nuorta työllistetään
5.miten hanke vahvistaa työllistäjän kehittämistä
6.miten hanke vahvistaa työllistettävän osaamisen vahvistamista ja toisaalta osaamisen hyödyntämistä
7.hankkeen kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma.
Avustus ei voi kattaa hankkeesta aiheutuvien kokonaiskustannusten täyttä määrää. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämiin avustuksiin sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001).
Tätä erityisavustusta haetaan liitteenä olevalla opetus- ja kulttuuriministeriön lomakkeella n:o 1. Sitä tulee täydentää liitteellä, josta käy ilmi avustettavaa hanketta koskeva suunnitelma, erittely hankkeen kokonaiskustannuksista ja hankkeesta saatavista tuloista sekä arvio niiden ajoittumisesta neljännesvuoden tarkkuudella, muut samaa tarkoitusta varten saadut ja haetut avustukset sekä yllä olevan luettelon kohtien 3.-6. tiedot.
Allekirjoitetut hakemukset toimitetaan osoitteella:
Uudenmaan ELY -keskus
Antti Seppänen
Birger Jaarlin katu 15
13100 HÄMEENLINNA
Uudenmaan ELY -keskus ottaa huomioon sähköisesti osoitteeseen kirjaamo.uusimaa@ely-keskus.fi määräajassa (3.6.2010 kello 16.15) toimitetut hakemukset, mutta ELY-keskukseen tulee toimittaa myös allekirjoitettu hakemus, jossa postileiman päiväys on viimeistään 3.6.2010.
Lisätiedot
Lisätietoja avustuksista antavat:
Uudenmaan ELY -keskuksessa sivistystoimentarkastaja Antti Seppänen, antti-pekka.seppanen(at)ely-keskus.fi, puh. 040 720 2209 ja
Uudenmaan taidetoimikunnassa pääsihteeri Tiina Kuoppa, tiina.kuoppa(at)minedu.fi, puh. 040 158 1970
