Rudolf Koivu -palkinto
Grafia ry jakaa Rudolf Koivu -palkinnon joka toinen vuosi parhaasta lasten- tai nuortenkirjakuvituksesta. Palkinnon suuruus on 10 000 €. Rudolf Koivu -palkintoa alettiin jakaa taiteilija Rudolf Koivun elämäntyön kunniaksi jo vuonna 1949.
Säännöt
Grafia ry:n hallitus on 11.12.1997 ja 10.11.1998 vahvistanut seuraavat ohjeet Rudolf Koivu -palkinnon jakamisesta: Rudolf Koivu -palkinto on lasten- ja nuortenteospalkinto. Kilpailuun voivat osallistua kaikki lasten- ja nuortenkirjojen kuvitukset tekniikasta ja tekotavasta riippumatta. Teokset voivat olla joko perinteisiä kirjoja tai sähköisessä muodossa olevia multimediateoksia.
Palkinto voidaan myöntää taiteilijalle, joka on Suomen kansalainen. Grafia ry:n hallitus päättää erikseen joka toinen vuosi jaettavan palkinnon jakoajankohdan sekä myöntää tarkoitukseen tarvittavat varat.
Grafia ry:n hallitus asettaa viisihenkisen tuomariston, joista kolmen tulee olla visuaalisen suunnittelun ammattilaisia, yksi lastenkulttuurin edustaja ja yksi alaa sivuava henkilö. Tuomariston on perusteltava päätöksensä. Tuomariston sihteerinä toimii Grafia ry:n toimistosta yksi henkilö. Teoksen voi lähettää joko kuvittaja itse tai teoksen kustantaja.
Rudolf Koivu -palkinnon historia
Kirjan- ja lehdenkustantajille työskennelleet taiteilijat perustivat vuonna 1933 Suomen Piirtäjäliiton, jonka toimintaa Grafia ry jatkaa. Rudolf Koivu toimi liiton ensimmäisenä sihteerinä. Taiteilija Rudolf Koivun elämäntyön kunniaksi perustetun palkinnon tarkoitus on kohottaa lastenkirjataiteen tasoa. Vuoteen 1983 saakka palkinnon jakoi Rudolf Koivu -säätiö, vuosina 1983–1986 Grafia ry yhdessä Suomen Nuorisokirjailijat ry:n kanssa ja vuosina 1986–1996 Suomen kirjasäätiö. Vuonna 1997 palkinto siirtyi takaisin Grafia ry:lle.
Rudolf Koivu -palkitut 1949–2011
2011 Anne Vasko (Jellona Suuri. WSOY)
2009 Marika Maijala (Hannu Mäkelä: Vauvaunia. Tammi)
2007 Camilla Pentti (Tomi Kontio: Lehmä jonka kyljessä oli luukku. Teos)
2005 Salla Savolainen (Leena Virtanen: Pikku Xing. Tammi)
2003 Mauri Kunnas (Mauri Kunnas: Seitsemän koiraveljestä. Otava)
2001 Aino Havukainen, Sami Toivonen (Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Veera ja Menopelit. Otava, Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja Nuudelipää. Tammi)
1999 Julia Vuori (Marjatta Levanto: Nykytaide suurin piirtein. Otava)
1997 Mika Launis (Jukka Virtanen: Antti Puunhaara. Tammi)
1995 Leena Lumme (Suomen lasten runotar. Otava 1994)
1993 Markus Majaluoma (Sinikka Nopola - Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa. Tammi 1992)
1991 Cris af Enehielm (Margareta Thun: Ängelungen/Enkelimuksu. Holger Schildts/Tammi 1990)
1989 Kristiina Louhi (Hannele Huovi: Taivaanpojan verkko. Weilin+Göös 1987 sekä Hannu Mäkelä: Minä olen pikkupanda. Otava 1988)
1987 Hannu Taina (Raija Siekkinen: Herra kuningas. Otava 1986)
1985 Hannu Taina (Elina Karjalainen: Uppo-Nallen kootut runot, Teemu karvainen kaveri sekä Markku aikamies. WSOY 1985)
Kaarina Kaila: (Pitkäaikaisesta lasten ja nuorten kirjojen hyväksi tehdystä työstä)
Juha Pykäläinen (Kirsi Kunnas: Sirkusjuttuja. WSOY 1985)
1984 Camilla Mickwitz (koko tuotanto)
1983 Jori Svärd (Mysi Lahtinen: Leikkivuosi. Weilin+Göös 1982)
1982 Pekka Vuori (Jättiläiset. SKS 1981)
Matti Kota (Titvi Ikäheimo: Hiiren häät. WSOY 1981)
1981 Camilla Mickwitz (Emilia-kirjat. Weilin+Göös)
Kaarina Kaila
Ulla Vaajakallio
1980 Marja Seljola & Riikka Tuomari (Linnakylän Katri ja Mikko. WSOY 1979)
Outi Markkanen (Hannele Huovi: Jos olet yksin ja salaa. Satuja, runoja ja lauluja vuodenaikojen hengityksen tahdissa. Gummerus 1979)
Tunnustuspalkinto: Maija Karma (ansiokkaasta työstä lastenkirjojen kuvittajana)
1979 Kaarina Kaila (Marja-Leena Mikkola: Lumijoutsen. Otava 1978)
Rahapalkinto: Outi Markkanen
Rahapalkinto: Camilla Mickwitz
1978 Tove Jansson (Den farliga resan. Holger Schildts)
Pekka Vuori (Käpälämäki: Suomen kansan satuja. Kirjasieppo/SKS/Iisalmen sanomat)
Kunniamaininta: Heljä Liukko-Sundström (Heljän lempeitä satuja. Otava 1977)
Kunniamaininta: Kaarina Kaila (Marja-Leena Mikkola: Anni Manninen. Otava 1977)
1977 Hannu Taina (Liisa Hännikäinen: Doina. Otava 1976)
Tunnustuspalkinto: Urpo Huhtanen (Kaarina Helakisa: Posetiivi. WSOY 1976)
Kunniamaininta: Camilla Mickwitz (Jasonin kesä. Weilin+Göös)
Kunniamaininta: Katriina Viljamaa-Rissanen (oppikirjakuvitukset)
1976 Seppo Lindqvist (Kerrotaan satu. Otava 1975)
Tunnustuspalkinto: Taideteollisen korkeakoulun graafisen suunnittelun opiskelijoiden työryhmä (Luonnon kuvakirja: pihapiirin tapahtumia keväästä kesään. Welin+Göös 1975)
1975 Björn Landström (Olipa Kerran. Otava 1974)
Tunnustuspalkinnot: Heljä Lassila (One Two Three. Valistus) ja Anna Tauriala (Vuokko Niskanen - Vuokko Österlund: Ihmisiä. Gummerus)
1974 Katriina Viljamaa-Rissanen (Kaarina Helakisa: Elli-Velli-Karamelli. Weilin+Göös 1973)
Raimo Puustinen (Juhani Aho: Rautatie. WSOY 1973)
1973 Aarne Nopsanen (Peruskoulun historia. WSOY 1972)
Kunniamaininnat suomalaisen kirjataiteen kehittämisestä ja tunnetuksi tekemisestä: Tove Jansson ja Björn Landström
Inari Krohn: Vihreä Vallankumous (Tammi 1970)
Pekka Vuori: Otto ja Ville, kaksi reipasta rikkojaa (Mannerheimin lastensuojeluliitto 1972)
1972 Heka Toivola (The Hole Story - Läpinäky. Viherjuuri & Uusi Kivipaino Oy 1971)
1971 Katriina Viljamaa-Rissanen (Suuri satukirja. Valitut Palat. 1970)
1969 Maija Karma (Lea Pennanen: Piilomaan pikku aasi. Otava 1968)
Erkki Tanttu (Joel Lehtonen: Metsänukko, Otava 1968)
Elina Vanninen (Kirsi Kunnas: Aikamme aapinen. WSOY 1968: säätiön 20-vuotispalkinto erityisansioista koulukirjojen kuvittajana)
1968 Risto Mäkinen (Leena-Kaisa Laitakari-Kaila - Ulla R. Lehtonen: Ett tu tre.Valistus 1967)
1967 Erkki Tanttu (Satu meni saunaan. Otava 1966)
Oili Tanninen (Nunnu lentää. Otava 1966)
1966 Aleksander Lindeberg (Iloinen aapiskirja. WSOY 1965)
Risto Mäkinen (Mertsi-Ilmari Laurikainen: Onnimanni ja Kukkaliina. Valistus 1965)Maire Könni-Björklind (Salola&Kontturi: Lukutunnin kirja VI. Valistus 1965)
1965 Yrjö Könni (Aila Nissinen: Kalpeiden vuorten tarinoita. Valistus 1964)
Maija Karma (Aili Konttinen: Tässä tulee intiaani. WSOY 1964)
1964 Alexander Lindeberg (Iloiset aapiskuvat. WSOY)
1963 Yrjö Könni (Parasta Topeliusta. Valistus 1962)
1962 Maija Karma (Kaija Pakkanen: Pien Hauska. WSOY 1961)
Maija Karma (Alf. Proysen: Pikkurillisen kepposet. WSOY 1961)
Tapio Tapiovaara (Aili Konttinen: Lasten kultainen Kalevala IV. WSOY 1961)
1961 Helga Sjöstedt (Eero Salola: Hölmölän kylä. Valistus 1960)
1959 Maija Karma (Selma Lagerlöf: Peukaloisen retket. WSOY 1958)
1958 Tove Jansson (Trollvinter. Holger Schildts 1957)
1957 Helga Sjöstedt (Ilona Merikoski - Liisa Leväluoma: Kansojen satuja. Valistus 1956)
1956 Erkki Tanttu (H.C. Andersen: Satuja. Otava 1955)
II palkinto: Heljä Lahtinen (Suomen kansan satuja ja tarinoita. SKS. Kultaomena ja Tuhkimus ja kaksi muuta satua. WSOY)
1954 Maija Karma (Aila Nissinen: Orriporrin taru. WSOY 1953)
1953 Erkki Tuomi (Kaarlo ja Ilona Merikoski: Jättiläisiä ja kääpiöitä. Valistus 1952)
1952 Erkki Tanttu (Sakari Pälsi: Minä sain kukon kiinni. Otava 1951)
1951 Helga Sjöstedt (Saara Heino: Pikkusiskojen satuja. Valistus 1950)
1950 Alf Danning (Pohjoismaisia kansansatuja. Kuvataide 1949)
1949 Risto Mäkinen (Raul Roine: Pilvilinna. WSOY 1948)
