Kunniajäsenyydet ja kunnianosoitukset
Grafia kutsuu sääntöjensä oikeuttamana kunniajäseniä. Kunniajäsenet ovat henkilöinä ja työnsä tuloksin laventaneet suomalaisten maailmankuvaa vuosikymmenien ajan sekä lujittaneet luovan kuvallisen viestinnän ja graafisen ammattityön yhteiskunnallista arvostusta.
Kunniajäsenet ja kunniapuheenjohtaja
Kunniapuheenjohtaja
Grafian ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi valittiin Eino "Eka" Lainio hänen 90-vuotissyntymäpäivänään syyskuussa 2003.
Kunniajäsenet
Martti Mykkänen
Graafinen suunnittelija Martti Mykkänen (1926–2008) tunnettiin erityisesti tekemistään kirjojen kansista ja julisteista. Hänen tunnetuin kansikuvituksensa on Väinö Linnan Tuntematon sotilas vuodelta 1954. Mykkänen valittiin kunniajäseneksi vuonna 2008.
Helmiriitta Honkanen
Taiteen maisteri Helmiriitta Honkanen (s. 1920) on esiintuonut arjen grafiikan merkitystä lehtikirjoituksissa ja omissa julkaisuissaan, joista esimerkkeinä Placatista julisteeksi sekä vuonna 2003 ilmestynyt Arjen Grafiikkaa. Honkanen valittiin kunniajäseneksi vuonna 2003.
Hannu Taina
Kuvittaja Hannu Taina (s. 1941) on toiminut aktiivisesti kuvittajien asialla. Hän on luonut merkittävän uran mm. koko kansan tunteman Uppo Nallen kuvallisen hahmon luojana. Taina valittiin kunniajäseneksi vuonna 2003.
Jukka Pellinen
Professori emeritus Jukka Pellinen (s. 1925) on tehnyt uraa uurtavan työn Grafian toiminnan kansainvälistäjänä ja kokonaisen graafiikkosukupolven kouluttajana. Pellinen tunnetaan myös alan aktiivisena keskustelijana. Pellinen valittiin kunniajäseneksi vuonna 2003.
Erik Bruun
Erik Bruun (s. 1926) on maineikas graafikko. 1950-luvulta lähtien hänet on tunnettu oivaltavista, taidokkaista ja usein sympaattisista huumorin sävyttämistä julisteistaan. Johdonmukaisella ja hienostuneella "Suomi-grafiikallaan" hän on piirtänyt graafisen suunnittelumme historiaan oman, lähes ikonisen profiilinsa. Bruunille on myönnetty professorin arvonimi sekä Platinahuippu.
Tove Jansson
Tove Jansson (1914–2001) tuskin kaipaa esittelyä. Hänen muumiperheensä on tunnettu ympäri maailman. Hänen uransa myös kuvittajana ja lehtipiirtäjänä oli pitkä ja tuottelias. Jansson tunnetaan oikeastaan taidemaalarina, mutta muumiperheen uskomattomien tarinoiden kuvitus ja kirjoittaminen nosti hänet vasta maailmanmaineeseen.
Eino "Eka" Lainio
Eino "Eka" Lainio (1913–2005) on tehnyt pitkän päivätyön graafikkon, kirjantekijänä, tuotteliaana kirjailijana. Hän osallistui aktiivisesti Grafian toimintaan ja ollut mukana mm. Albert Gephard -mitalihankkeessa sekä toteuttamassa Suomen käyttögrafiikkaa ja Suomen piirustustaidetta -kirjoja.
Markku Reunanen
Markku Reunanen (s. 1933) on tehnyt elämäntyönsä suuren kustantamon johtavana graafikkona. Hänen runsas ja korkeatasoinen tuotantonsa edustaa kirjataiteen ja typografian alalla edustaa Grafian perinteitä ja keskeistä ideologiaa parhaimmillaan.
Grafian jäsenille myönnettyjä valtionpalkintoja
Suomi-palkinto
Erik Bruun (2004)
Tove Jansson (1993)
Pro Finlandia
Pekka Loiri (2010)
Erik Bruun (2008)
Muotoilun valtionpalkinto Johan Olin & Aamu Song (2010)
Muotoilun valtionpalkinto Ilmo Valtonen (2004)
Valtion taideteollisuuspalkinto Esa Ojala (1990)
Valtion taideteollisuuspalkinto Kari Piippo (1988)
Valtion taideteollisuuspalkinto Hannu Taina (1987)
Valtion taideteollisuuspalkinto Tapani Aartomaa (1986)
Valtion taideteollisuuspalkinto Pekka Loiri (1984)
Valtion taideteollisuuspalkinto Kyösti Varis (1979)
Valtion taideteollisuuspalkinto Pekka Vuori (1972 ja 1983)
Valtion taideteollisuuspalkinto Erkki Ruuhinen (1969 ja 1989)
