Albert Gebhard -mitali
Mitali kunniakirjoineen voidaan myöntää ansioituneelle piirtäjälle, kuvittajalle tai graafiselle suunnittelijalle. Mitalin voi saada myös yhteisö tai henkilö, joka on edistänyt piirrostaiteen ja graafisen suunnittelun kehitystä ja arvostusta Suomessa sekä toiminut erityisen arvokkaalla tavalla liiton kulttuuritavoitteiden ja sen jäsenten hyväksi.
Mitalia jaetaan ensisijaisesti suomalaisille henkilöille ja yhteisöille, mutta sitä voidaan myöntää myös ulkomaalaiselle henkilölle tai yhteisölle, joka on erityisen ansiokkaasti edistänyt liiton ja sen jäsenten kansainvälistä vuorovaikutusta ja arvostusta.
Albert Gebhard
Albert Gebhardin (1869–1937) johdolla perustettiin 22.5.1933 Suomen Taidepiirtäjäliitto, nykyisin Grafia. Hän oli myös yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja. Gebhard toimi vuodesta 1897 pidettynä piirustuksenopettajana Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Hän oli Pekka Halosen opiskelutoveri, ja Akseli Gallen-Kallela ja Albert Edelfelt olivat hänen vanhimpia ystäviään. Gebhardin opinnot olivat ajalle tyypillisiä ulkomaanmatkoineen Pariisiin ja Italiaan. Hän oli erittäin taitava piirtäjä ja etenkin vuosina 1900–1910 suosittu kuvittaja.
Taidepiirtäjäin liitto Grafia Tecknarförbund ry, sittemmin Grafia ry, perusti ja lyötti vuonna1963 Albert Gebhard -mitalin kunnioittaakseen perustajansa ja ensimmäisen puheenjohtajansa taidemaalari ja piirtäjä Albert Gebhardin elämäntyötä. Mitali on lyöty pronssista ja sen suunnitellut taiteilija Olof Eriksson.
Albert Gebhard -mitali on myönnetty seuraaville henkilöille:
37. Unto Paltemaa (2008)
36. Keijo Vuorinen (2007)
35. Yrjö Sotamaa (2003)
34. Jaakko Puokka (2000)
33. Helmiriitta Honkanen (1999)
32. Pekka Vuori (1998)
31. Arvo Vatanen (1997)
30. Jukka Veistola (1996)
29. Tove Jansson (1995)
28. Nils Fredriksson (1989)
27. Viktor Kaltala (1988)
26. Tapani Aartomaa (1980)
25. Jukka Pellinen (1979)
24. Kosti Antikainen (1978)
23. Erik Bruun (1976)
22. Martti Mykkänen (1976)
21. Henrik Tikkanen
20. Martta Wendelin
19. Aarne Kotilainen
18. Tapio Tapiovaara
17. Tove Jansson
16. Ahto Numminen
15. Eino Lainio
14. Onni Oja
13. Hans Björklind
12. Olof Eriksson
11. Lauri Santtu
10. Erkki Kulovesi
9. Erkki Tanttu
8. Alf Kvaal, Norja
7. Anton Bengtsson (1964)
6. Björn Landström
5. Aukusti Tuhka (1963)
4. Tauno Miesmaa
3. Erkki Koponen
2. Asmo Alho
1. Aarne Karjalainen
