Vuoden Huiput
Grafian järjestämä Vuoden Huiput on Suomen merkittävin kommunikaation muotoilun ja markkinointiviestinnän kilpailu. Vuosittain järjestettävä tapahtuma tähtää suunnittelun tason nostamiseen, luovuuden ja omaperäisyyden voimistamiseen ja suunnittelijoiden ammattitaidon kehittämiseen. Vuoden Huiput -tapahtuman fokuksessa on luova suunnittelu. Kilpailun keskeinen tarkoitus on synnyttää alaa edistävää keskustelua, voimistaa ammattiylpeyttä ja -identiteettiä. Vuoden Huiput -näyttely kertoo suurelle yleisölle alan monipuolisesta taloudellisesta ja kulttuurisesta merkityksestä. Tapahtumaan kuuluu kilpailu, palkintogaala, kilpailutöistä koottava näyttely sekä vuosikirja, jossa esitellään tuomariston valitsemat työt ja niiden tekijät.
Palkinnot
Kilpailussa jaetaan Kulta- ja Hopeahuippuja sekä erikoispalkintoja. Alle 29-vuotiaille tarkoitetussa Nuoret luovat -sarjassa jaetaan Tikapuut-palkinto. Alalla ansioitunut tekijä palkitaan Platinahuipulla ja nuori tulokas Vuoden Junior -palkinnolla. Vuonna 2009 päätettiin jakaa vuosittain Asiakashuippu asiakkaalle, joka tuomariston mielestä on osoittanut erityistä taitoa markkinointiviestinnän tai muotoilun ostajana ja yhteistyökumppanina. Sarjojen puheenjohtajat ehdottavat jurytyksen päätteeksi kukin yhtä asiakasta. Ylituomari päättää ehdotettujen joukosta palkinnon saajan.
Kilpailutöiden jättöaika on tammikuun lopussa ja kilpailussa palkitut työt julkistetaan juhlavassa gaalassa keväällä.
Platinahuippu
- 2010 Jorma Hinkka
- 2009 Erkko Mannila
- 2008 Pekka Loiri
- 2007 Petri Pesonen
- 2006 Ilkka Kärkkäinen
- 2005 Olli Rönkä
- 2004 Jon Granström
- 2003 Kari Huttunen
- 2002 Timo Everi
- 2001 Pekka Vuori
- 2000 Kari Torkler
- 1999 Erik Bruun
- 1998 Markku Lähdesmäki
- 1997 Ami Hasan
- 1996 Markku Rönkkö, Kyösti Varis
- 1995 Pirkko Tatarinov
- 1994 Tapani Aartomaa
- 1993 Kari Piippo
- 1992 Unto Paltemaa
- 1991 Jukka Veistola
- 1989 Ilmari Kostiainen, Paul Bruck, Martti Kirsitie
- 1988 Herbie Kastemaa
- 1987 Hannu Konttinen
- 1986 Erkki Ruuhinen
- 1984 Asko Kekkonen
Vuoden Junior
- 2010 Janine Rewell
- 2009 Pekka Toivonen
- 2008 Mikael Kivelä
- 2007 Sanna Paananen
- 2006 Jesper Bange
- 2005 Mikko Torvinen
- 2004 Henrik Lehtikangas
- 2003 Antero Jokinen & Niklas Lilja
- 2002 Nestori Brück
- 2001 Mira Leppänen
- 2000 Tomi Asikainen
- 1999 Ville Tietäväinen
- 1998 Minna Rönkkö
- 1997 Henna Aapola
- 1996 Samuli Harjunpää
- 1995 Maija Vallinoja
- 1994 Zoubida Benkhellat
- 1993 Jon Granström
- 1992 Ilmo Valtonen
- 1991 Aimo Katajamäki
- 1990 Leena Periaho
- 1989 Ilkka Kärkkäinen
- 1988 Vesa Kujala
Vuoden Asiakashuippu
- 2010 Jukka-Pekka Vuori / Fonecta
- 2009 Caroline Lilius / Helsingin Sanomat
- 2008 Ari Tuuli / Veikkaus
