FI / EN
Vuoden Huiput 20.12.2016

Vuoden Huiput uudistuu

Luovan suunnittelun kilpailu Vuoden Huiput uudistuu. Kilpailua on kehitetty palvelumuotoilun keinoin yhdessä alan toimijoiden kanssa. Suurimmat muutokset koskevat sarjajakoa sekä uutta Vuoden Huiput -festivaalia.

37. kerran järjestettävää Vuoden Huiput -kilpailua on kehitetty vuoden aikana. Kilpailua on uudistettu osallistamalla kilpailun kohderyhmää kehitystyöhön työpajojen ja haastatteluiden avulla. ”Suunnittelijoilta saimme paljon tärkeää tietoa siitä, kuinka Vuoden Huippuja pitäisi kehittää. Meille on tärkeää pysyä alalle merkittävänä tapahtumana, joten yhteistyö heidän kanssaan on ensisijaisen tärkeää”, sanoo tapahtuman tuottaja Moona Tikka.

Yhtenä kehityskohteena on ollut sarjajako, jota on virtaviivaistettu ja sarjojen määrää vähennetty. Uudistetussa sarjajaossa on pyritty huomiomaan alan kehitys. ”Design ja graafinen suunnittelu ovat kaikkialla ja eri luovat alat liikkuvat lähemmäs toisiaan, joten töitäkään ei ole enää tarkoituksenmukaista arvioida erikseen digitaalisissa ja nk. perinteisissä sarjoissa”, kertoo Grafian toiminnanjohtaja Katri Soramäki.

Uudet sarjat

Tänä vuonna sarjoja on 15 ja ne ovat Liikkuva kuva, Kuva, Ääni, Identiteetti, Muotoilu, Kampanjat, Palvelut, Tuotteet, Ulkomainonta, Ilmoitukset, Teksti, Julkaisut, Innovaatio ja Nuoret luovat. Lisäksi mukana on kokonaan uusi Jokeri-sarja, jonka teemaksi ylituomari Sanna Mander on tänä vuonna valinnut pro bono -työt. Suurimmissa sarjoissa tuomareiden määrä on nostettu viiteen. Kaikkien sarjojen tuomaristot on nyt julkistettu Vuoden Huiput -sivuilla: wwww.vuodenhuiput.fi

Festivaali

Toinen iso uudistus on maaliskuussa ensimmäistä kertaa järjestettävä Vuoden Huiput -festivaali. Festivaalilla vastataan suunnittelijoiden toiveeseen kilpailuun liittyvästä tapahtumasta sekä alalla käytävän keskustelun lisäämisestä. Shortlistan läpikäynnin lisäksi ohjelma pitää sisällään erilaisia puheenvuoroja, työpajoja ja tiloja kohtaamisille. Tarkempi ohjelma julkistetaan tammikuussa.

Kehityksen myötä Vuoden Huiput pyrkii palvelemaan paremmin myös kansainvälistyvää kenttää. Jatkossa Vuoden Huippujen kotisivut ovat suomen lisäksi englanniksi ja myös ilmoittautumisen voi tehdä englanniksi. Kotisivut ja muun visuaalisen ilmeen on suunnitellut hasan & partners.

 

Vuoden Huiput -festivaali 7.3.2017 Clarion Hotel Jätkäsaaressa. Tarkempi ohjelma ja lipunmyynti tammikuussa 2017.

Tutustu tuomaristoon www.vuodenhuiput.fi

Vuoden Huiput 2016 -kilpailu käynnistyy 2.1.2017 ja töiden sisäänjättö päättyy 27.1. klo 17. Kilpailun tuomarointi tapahtuu 11.–12.2.2017 Metropolian Tikkurilan toimipisteessä. Voittajia juhlitaan gaalassa 27.4.2017.